Stig Tøfting
Poissa
|
 |
: 14.05.2009 klo 02:26:05 |
|
En jaksa ottaa selvää arvonnoista sun muusta paskasta, joten jätän uuden topicin avaamisen jonkun toisen harteille.
Vuosien saatossa on itketty sitä miten euromenestys kärsii siitä, että cupeissa esiintyvät viime kauden menestyjät eivät ole samoja joilla kulkee kuluvalla kaudella. Josko tänä vuonna olisi toisin? Sarjataulukko nyt valehtelee enemmän kuin pillunkipeä poikamies, mutta jo pelkästään sarjatilannetta katsomalla tilanne näyttää muuttuneen. HJK:lla on vahva hyökkäys, Interilla on Dragtsma, Lahdelle Litti ja Honka on liigan komeetta. 1-2 suomalaista seuraa eurooppaliigan lohkovaiheeseen?
Paljon puhutaan siitä, että (maajoukkueen) menestys käynnistäisi futisbuumin, joka toisi resursseja. Mun mielestä seurojen euromenestys (lohkovaiheeseen selviäminen) olisi järjettömän upea tilaisuus saada näkyvyyttä ja luoda positiivista kierrettä. Klubin sieniliigaseikkailuista eurooppalaiset cup-kilpailut ovat kasvaneet ja kiinnostus on lisääntynyt.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 14.05.2009 klo 08:27:42 |
|
En ole aivan varma ymmärsinkö oikein, mutta uudessa systeemissä eri maiden mestarit, jotka joutuvat aloittamaan karsintavaiheesta, pelaavat oman karsintansa ja muille sijoille kansallisissa liigoissa sijoittuneet omansa. 1. kierroksella aloittaa vain muutama kääpiömaiden mestari, ja 2. kierroksella on sitten mukana liigarankingin 16-47 sijoilla olevien pääsarjojen mestarit, joista Inter viimeisenä joukkueena pääsi sijoitettujen joukkoon arvontaan. Mestarit pelaavat keskenään myös viimeisellä karsintakierroksella, eli Interille voi tulla karsinnoissa vastaan "kovimmillaankin" Belgian mestari eikä esim. valioliigajoukkueita.
|
|
|
|
rukkanen
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 14.05.2009 klo 10:13:28 |
|
Interille voi tulla karsinnoissa vastaan "kovimmillaankin" Belgian mestari eikä esim. valioliigajoukkueita. Jos tosiaan näin on, niin aika kumma ettei huikeaa mahdollisuutta edetä CL:n lohkovaiheeseen ole vielä missään mediassa hehkutettu :  Loistava tilaisuus, jos pitää paikkansa 
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 14.05.2009 klo 11:03:25 |
|
Liian helppoa tai ei, näin se kuitenkin on. Nämä eri maiden mestarit pelaavat vain keskenään eivätkä kohtaa millään kierroksella rankingin kärkipään liigojen hopea- ja pronssijoukkueita. Eli kuten UEFA:n sivuilla ( http://www.uefa.com/competitions/ucl/format/newsid=788373.html) mainitaan, on erikseen "Champions Path" ja "Best-placed path". "Teams from the Champions Path and the Best-Placed Path cannot meet in UEFA Champions League qualifying." Sijoille 1-13 rankattujen liigojen mestarithan aloittavat suoraan lohkovaiheesta. Suoraan kolmannelta kierrokselta sijoitettuna aloittavat Olympiakos ja Tsekin sekä Sveitsin mestarit. Lisäksi sijoitettuja joukkueita ovat kolmannella kierroksella Partizan Belgrad/sen vastustaja plus Tanskan mestari/sen vastustaja. Neljännellä kierroksella "Champions pathin" jatkoonmenijät kohtaavat edelleen vain toisiaan, ja englantilais-, italialais- ja espanjalaisjoukkueet pelaavat edelleen omassa polussaan. Tarkempaa tietoa löytyy näistä osoitteista: http://www.xs4all.nl/~kassiesa/bert/uefa/access2009.htmlhttp://www.xs4all.nl/~kassiesa/bert/uefa/seedcl2009.html
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #4 : 14.05.2009 klo 11:28:55 |
|
Kiitos linkeistä ja selvennyksestä. Ilmeisesti olen katsonut väärän kaavion eli 2008/2009. Hieno homma suomalaisittain  Edit: ja siis euroliigan lohkovaihe kutsuu Interiä, jos vain kaksi ensimmäistä kierrosta selvittää ja yhden kierroksen selvittämällä pääsee vielä taistelemaan suorasta pääsystä eurolohkovaiheeseen: The 15 clubs defeated in the 3rd qualifying round are entitled to play in the 4th qualifying round of the Europa League, and the 10 clubs defeated in the 4th qualifying round are entitled to play in the group stage of the Europa League.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.05.2009 klo 11:33:49 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #5 : 14.05.2009 klo 11:46:22 |
|
Euroliigan osalta suomalaiset aloittavat toiselta karsintakierrokselta. Tällä hetkellä on vielä epävarmaa, mikä tai mitkä suomalaisjoukkueet ovat sijoitettuja: Unknown coef. ------------------------ --- ---------------- HJK Helsinki Fin 1.957 Honka Espoo Fin 1.957 FC Lahti * Fin 1.957 EL2 Slo 1.816 - 3.816 EL3 * Slo 1.816 - 2.816 EL1-2 (*) Geo 1.332 - 3.332 Suurella todennäköisyydellä kaikki suomalaiset eivät ole sijoitettjujen joukossa. Keskinäisen järjestyksen määrää varmasti joukkuepisteet. Kuten näkyy http://www.xs4all.nl/~kassiesa/bert/uefa/seedel2009.html on tällä todella suuri merkitys menestysmahdollisuuksien kannalta. Kolmannelle kierrokselle päästyään suomalaiset ovat automaattisesti sijoittamattomien jengien joukossa. Ryhmävaiheeseen pääsyyn tarvitaan vielä sitten neljännenkin karsintakierroksen selvittämistä, joten hyvällä tuurilla suomalaiset kohtaavat yhden heikon jengin + kaksi kovaa, sijoittamattomana tulee vastaan kolme kovaa jengiä. Toivottavasti meni oikein  Edit: ja Fair Play-paikkoja on jaossa kolme. Niilää pääsee mukavasti ensimmäiselle karsintakierrokselle. Ja modelle kiitos!
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.05.2009 klo 12:06:41 kirjoittanut Töps »
|
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 14.05.2009 klo 11:56:01 |
|
Ja vielä sen verran Champions Leaguen karsinnan kakkoskierroksesta, että muiden maiden mestareiden hiljalleen ratkettua Inter Turku on jo varmistanut pääsynsä arvonnan sijoitettujen joukkueiden puolelta.  Rankingin mukaiset kolme kovinta vaihtoehtoa Interin avausvastustajiksi olisivat näin ollen (tällä hetkellä) Ekranas Panevezys Liettuasta, Bohemians Dublin Irlannista ja Zrinjski Mostar Bosnia-Hertsegovinasta. Panevezys voi tosin nousta myös sijoitettujen joukkueiden puolelle, jos WIT Tbilisi voittaa Georgian mestaruuden. Ykköskierroksellahan pelaavat vain Montenegron, Andorran, Maltan ja San Marinon mestarit.
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 14.05.2009 klo 12:11:16 |
|
Euroliigan osalta suomalaiset aloittavat toiselta karsintakierrokselta. Tällä hetkellä on vielä epävarmaa, mikä tai mitkä suomalaisjoukkueet ovat sijoitettuja:
Unknown coef. ------------------------ --- ---------------- HJK Helsinki Fin 1.957 Honka Espoo Fin 1.957 FC Lahti * Fin 1.957 EL2 Slo 1.816 - 3.816 EL3 * Slo 1.816 - 2.816 EL1-2 (*) Geo 1.332 - 3.332
FC Lahtihan siis aloittaa jo ensimmäiseltä kiepiltä. Slovenian sarjaa on pelaamatta vielä kolme kierrosta (sekä cupin finaali) ja voimasuhteiden muutoksia on tapahtunut sen verran paljon, että kaikki Sloveniasta Euroopan Liigaan tulijat jäänevät rankingiltaan suomalaisjoukkueiden taakse. Sen sijaan Dinamo Tbilisi on jäämässä ulos Mestareiden liigasta ja syrjäyttäisi näin ollen yhden suomalaisryhmän (FC Lahden?) sijoittamattomien joukkueiden puolelle. Toki pitää muistaa sekin, että ykköskierrokselta jatkoonmenevät sijoittamattomat joukkueet saavat mukaansa pudottamiensa sijoitettujen joukkueiden koeffizientit, joten kaksikin hieman isomman luokan yllätystä avauskierroksella riittää pudottamaan kaikki suomalaiset sijottamattomien puolelle.
|
|
|
|
tarre
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 14.05.2009 klo 12:19:22 |
|
Toki pitää muistaa sekin, että ykköskierrokselta jatkoonmenevät sijoittamattomat joukkueet saavat mukaansa pudottamiensa sijoitettujen joukkueiden koeffizientit, joten kaksikin hieman isomman luokan yllätystä avauskierroksella riittää pudottamaan kaikki suomalaiset sijottamattomien puolelle.
Ei. Nythän ne yllätystippujat on tuolla taulukoitu jo suomalaisseurojen edelle. Yllättäjät vain tulisivat niiden tilalle. EDIT: Pysyvätkö nuo "pikavoittopisteet" mukana loppuun asti vai ovatko ne mukana vain seuraavan kierroksen arvonnassa? Oman ymmärrykseni mukaan olisivat mukana vain seuraavalla kierroksella, mutta onko jollakin varmaa tietoa?
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.05.2009 klo 12:26:50 kirjoittanut tarre »
|
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 14.05.2009 klo 12:28:46 |
|
Ei. Nythän ne yllätystippujat on tuolla taulukoitu jo suomalaisseurojen edelle. Yllättäjät vain tulisivat niiden tilalle.
No niin tietysti. Tulipahan ajatuskatkos, vaan kiitos korjauksesta. Näillä näkymin siis kaksi suomalaista olisi sijoitettujen puolella (ellei Sloveniassa nähdä hirmukirejä), ja jos Dinamo Tbilisi puristaisi Slovenian mestaruuteen, niin mahdollisesti jopa kaikki kolme. FC Lahden pitää toki ensin vielä selvittää tiensä tuonne kakkoskierrokselle.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 14.05.2009 klo 12:33:26 |
|
EDIT: Pysyvätkö nuo "pikavoittopisteet" mukana loppuun asti vai ovatko ne mukana vain seuraavan kierroksen arvonnassa? Oman ymmärrykseni mukaan olisivat mukana vain seuraavalla kierroksella, mutta onko jollakin varmaa tietoa?
Siis ei tuolla ole käytännössä muuta merkitystä kuin se, että arvonnat suoritetaan etukäteen ja sijoittelu tehdään otteluparin sen joukkueen mukaan jolla on korkeampi pistemäärä.
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 14.05.2009 klo 12:55:00 |
|
Edit: ja Fair Play-paikkoja on jaossa kolme. Niilää pääsee mukavasti ensimmäiselle karsintakierrokselle.
Nuo paikat jaettiin jo, ja reilulla pelillä Eurooppaan pääsi bonusjoukkueet Norjasta, Tanskasta ja Skotlannista: http://www.uefa.com/uefa/keytopics/kind=8/newsid=828673.html. Suomi sijoittuu fair play-vertailussa tällä kertaa hienosti sijalle 17.
|
|
|
|
McAlpine
Poissa
Suosikkijoukkue: InterTurku
|
 |
Vastaus #12 : 14.05.2009 klo 14:21:19 |
|
Onko arvontapäivämäärät jo tiedossa? Itse en pikaisella etsimisellä mistään löytänyt.....
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #14 : 15.05.2009 klo 19:17:15 |
|
Aikaisemmasta spekulaatiostani poiketen Inter on kuin onkin sijoitettu joukkue CL-karsinnan toisella karsintakierroksella. Käytännössä tuo on ensimmäinen karsintakierros, sillä ensimmäisellä pelaavat vain neljän kääpiövaltion joukkueet. Montenegron edustaja lienee näistä varma jatko. Interin onni oli, että muissakin maissa on mestareita, joilla ei ole joukkuepisteitä. Pelastaja taisi olla Liettuan mestari Ekranas, jolla ei ole joukkuepisteitä, kuten parilla muulla liettualaisporukalla. Myös Irlannin mestari olisi voinut olla paremmin sijoitettu.
Näin ollen Interin ensimmäinen vastustaja on perinteinen edustaja esimerkiksi Irlannista, Armeniasta, Azereista, Montenegrosta, Walesista tai Pohjois-Irlannista. Kovin vastus saattaisi olla Unkarin mestari. Voitolla tästä vastassa olisi esim. Kreikan, Serbian, Tshekin tai Tanskan mestari, joka pitäisi voittaa, niin CL-lohkovaihe odottaisi. Muita mestarivaihtoehtoja ovat Valko-Venäjä, Itävalta, Sveitsi, Bulgaria, Ruotsi, Kypros, Israel, Puola tai Kroatia.
Eli CL:n lohkovaihe odottaisi mm. Tamumaisella suorituksella kaatamalla ensimmäisen karsintakierroksen vastustaja ja esim. Bulgarian mestari. Ymmärtääkseni yhdellä voitollakin pääsee vielä kokeilemaan Euroopan liigaan kovaa jengiä vastaan.
Euroopan liigassa Lahti aloitta ensimmäiseltä karsintakierrokselta. Vastus on perinteistä ensimmäisen kierroksen kuraa, josta ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pitäisi löytyä vastusta. Aina voi tulla toki joku kova yksittäinen joukkue.
Toisella kierroksella suomalaisjoukkueiden joukkuepisteiden puute voi tiputtaa joukkueet sijoittamattomiksi. Tämä riippuu Slovenian ja Georgian euroedustajista. Vastus ei paljoa kovene ensimmäiseltä kierrokselta, vaikka heikoimmat jengit tippuvat pois. Tasavahvoja joukkueita on kuitenkin vastassa ja sijoittamattomanakin voi saada näitä Irlannin joukkueita vastaan. Toki paskalla säkällä vastustaja tulee pohjoismaista tai esim. Hollannista, Ukrainasta, Romaniasta, Kreikasta, Turkista tai Portugalista. Suomalaisten onneksi Sloveniassa joukkuepisteitä kerännyt Domzale on jäämässä ulos europeleistä, mutta Nova Gorica taistelee vielä tiukasti europaikasta. Maribor on maan mestari ja ei häiritse Euroliigassa. Georgiassa Dinamo Tbilisi taistelee mestaruudesta, mutta jos jää kakkoseksi, tippuu suomalaisjoukkue sijoittamattomaksi. Näyttäisi siltä, että yksittäinen suomalaisjoukkue on ainakin sijoitettu, mutta tuskin kaikki.
Tämän jälkeen vastus sitten kovenee jo selvästi.
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 15.05.2009 klo 19:32:41 |
|
Näin ollen Interin ensimmäinen vastustaja on perinteinen edustaja esimerkiksi Irlannista, Armeniasta, Azereista, Montenegrosta, Walesista tai Pohjois-Irlannista. Kovin vastus saattaisi olla Unkarin mestari. Voitolla tästä vastassa olisi esim. Kreikan, Serbian, Tshekin tai Tanskan mestari, joka pitäisi voittaa, niin CL-lohkovaihe odottaisi. Muita mestarivaihtoehtoja ovat Valko-Venäjä, Itävalta, Sveitsi, Bulgaria, Ruotsi, Kypros, Israel, Puola tai Kroatia.
Eli CL:n lohkovaihe odottaisi mm. Tamumaisella suorituksella kaatamalla ensimmäisen karsintakierroksen vastustaja ja esim. Bulgarian mestari. Ymmärtääkseni yhdellä voitollakin pääsee vielä kokeilemaan Euroopan liigaan kovaa jengiä vastaan.
Jollen nyt aivan pihalla ole, niin Tsei Tsei oikoo tässä kyllä yhden kierroksen. Kyllä Inter tarvitsee kolme voittoa CL:n lohkovaiheeseen päätökseen, ei kahta. Toki tuo kolmen voiton tie on ehkä hivenen siloiteltu tällä "mestareiden kaavion" ja "ei-mestareiden kaavion" erottelulla. Ja Euroopan Liigaankin tie vie vasta kahden voiton jälkeen. Toki Interin tapauksessa - etenkin nyt sijoitettujen joukkueiden puolelle päästyä - se ensimmäinen voitto on miltei pakkovoitto ja jos ei sitä tule, voidaan melkeinpä puhua pupelluksesta. Kolmannelle ja etenkin neljännelle karsintakierrokselle Inter lähtee lähes varmasti altavastaajana ja jotta jomman kumman cup-kilpailun lohkovaiheeseen päästäisiin, on arvankin oltava mielellään erittäin suosiollinen.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 15.05.2009 klo 19:57:01 |
|
Interin pahin mahdollinen vastus 2. eli ensimmäisellä kierroksella lienee Sheriff Tiraspol, nuo muut kärkipään joukkueet lienevät samaa tai lievästi heikompaa tasoa. Koska Inter on 2. kierroksella heikoin pistein sijoitettu joukkue, joutuu se sijoittamattomaksi seuraavalle kierrokselle ja tämän kohdalla arvonta ratkaiseekin sitten hyvin paljon jatkoonmenon mahdollisuuksia. Heikoimmillaankin vastustaja tulee olemaan tasoa Valko-Venäjän, Puolan tai Tanskan mestari ellei sitten käy niin hyvä tuuri että vastaan tulee joku 2. kierroksella voittoon jättiläisestä yltänyt ja näin sijoitettujen joukkoon päässyt yllättäjäkääpiö.
|
|
|
|
McAlpine
Poissa
Suosikkijoukkue: InterTurku
|
 |
Vastaus #17 : 15.05.2009 klo 21:23:32 |
|
Kiitos
|
|
|
|
simo hylje
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahti
|
 |
Vastaus #18 : 15.05.2009 klo 21:42:38 |
|
Ei sitä oikein osaa kuvitella Lahtea näihin europeleihin vieläkään.
|
|
|
|
tarre
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 16.05.2009 klo 00:36:42 |
|
Ei sitä oikein osaa kuvitella Lahtea näihin europeleihin vieläkään.
Litmasen kuvitteleminen on sitäkin helpompaa. Ja off-topicin jatkona, luulin aluksi tuon CL/EL-tilastosivuston ylläpitäjän olevan joku suomalainen kassiesa-nimimerkillä toimiva tyyppi...
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 16.05.2009 klo 06:08:51 |
|
Ja off-topicin jatkona, luulin aluksi tuon CL/EL-tilastosivuston ylläpitäjän olevan joku suomalainen kassiesa-nimimerkillä toimiva tyyppi...
Tähän sama.  Olipahan aikanaan helpompi palata samalle hienolle sivustolle kun muisti googlettaa tuon jalkapalloilevan puistokemistin Kassi-Esan. Sittemmin selvisi totuus, että hollantilainen tilastomies Bert Kassies se homman takana onkin - vaikka saaneekin nykyään reilusti apua ja kenties sponsoritukeakin?. Bertille tästä kuitenkin iso  .
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #21 : 17.05.2009 klo 13:05:08 |
|
Jollen nyt aivan pihalla ole, niin Tsei Tsei oikoo tässä kyllä yhden kierroksen. Kyllä Inter tarvitsee kolme voittoa CL:n lohkovaiheeseen päätökseen, ei kahta. Toki tuo kolmen voiton tie on ehkä hivenen siloiteltu tällä "mestareiden kaavion" ja "ei-mestareiden kaavion" erottelulla. Ja Euroopan Liigaankin tie vie vasta kahden voiton jälkeen. Toki Interin tapauksessa - etenkin nyt sijoitettujen joukkueiden puolelle päästyä - se ensimmäinen voitto on miltei pakkovoitto ja jos ei sitä tule, voidaan melkeinpä puhua pupelluksesta. Kolmannelle ja etenkin neljännelle karsintakierrokselle Inter lähtee lähes varmasti altavastaajana ja jotta jomman kumman cup-kilpailun lohkovaiheeseen päästäisiin, on arvankin oltava mielellään erittäin suosiollinen. Tosiaan taisi mennä hieman perseelleen. Euroopan Liigaan siis pääsee suoraan kahden ottelun voitolla. Eli lohkovaihepelejä on tiedossa, jos voittaa yhden ennakkoon kovemman joukkueen. Jo ennakkoon helpomman joukkueen voittaminen vie Euroopan liigan viimeiselle karsintakierrokselle.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #22 : 17.05.2009 klo 13:08:20 |
|
Interin pahin mahdollinen vastus 2. eli ensimmäisellä kierroksella lienee Sheriff Tiraspol, nuo muut kärkipään joukkueet lienevät samaa tai lievästi heikompaa tasoa. Koska Inter on 2. kierroksella heikoin pistein sijoitettu joukkue, joutuu se sijoittamattomaksi seuraavalle kierrokselle ja tämän kohdalla arvonta ratkaiseekin sitten hyvin paljon jatkoonmenon mahdollisuuksia. Heikoimmillaankin vastustaja tulee olemaan tasoa Valko-Venäjän, Puolan tai Tanskan mestari ellei sitten käy niin hyvä tuuri että vastaan tulee joku 2. kierroksella voittoon jättiläisestä yltänyt ja näin sijoitettujen joukkoon päässyt yllättäjäkääpiö. No vastaan voi tulla esim. Israelilaisjengi, jotka eivät täysin ylivoimaisia ole täällä olleet. BATE on myös ihan kova, mutta ei kuitenkaan mikään mahdoton. Bulgarialaista Levskiä TamU pistikin pataan. Hajduk Split ei ollut myöskään mahdoton. Myöskään Kalmar ei ole erityisen kovassa vireessä tällä hetkellä.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 17.05.2009 klo 13:26:21 |
|
No vastaan voi tulla esim. Israelilaisjengi, jotka eivät täysin ylivoimaisia ole täällä olleet. BATE on myös ihan kova, mutta ei kuitenkaan mikään mahdoton. Bulgarialaista Levskiä TamU pistikin pataan. Hajduk Split ei ollut myöskään mahdoton. Myöskään Kalmar ei ole erityisen kovassa vireessä tällä hetkellä.
Otitko nyt huomioon että nuo Kassi-Esan listat ovat vasta hyvin voimakasta ennakointia? Esimerkiksi on melko epätodennäköistä että vaikkapa Kalmar 4,938 kertoimella pääsisi sijoitettujen joukkoon kolmoskierrokselle. BATE:nkin kohdalla on niin ja näin.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #24 : 17.05.2009 klo 14:59:33 |
|
Otitko nyt huomioon että nuo Kassi-Esan listat ovat vasta hyvin voimakasta ennakointia? Esimerkiksi on melko epätodennäköistä että vaikkapa Kalmar 4,938 kertoimella pääsisi sijoitettujen joukkoon kolmoskierrokselle. BATE:nkin kohdalla on niin ja näin. Kalmarin kohdalla varmaan pitää paikkaansa, mutta BATE on jo vahvemmilla. Itävallan mestari on todennäköisesti Salzburg ja sen edellä BATE on. Toki Rapidin voittaessa BATE tippuu sen taakse. Sveitsin mestari on todennäköisesti joko Basel tai Zurich ja ne ovat sijoitettuja. Samoin Bulgarian mestari Levski tai CSKA. Puolassa Legia on mestaruustaistelussa ja sillä on Kalmaria vähemmän pisteitä. Wisla ja Lech Poznan ovat sitten sijoitettuja. Kroatiassa Dinamo Zagreb taitaa olla jo lähes varma mestari ja siis sijoitettu. Kalmarin paikka sijoitettujen joukossa on näemmä melekin mahdottomuus, mutta BATE taitaa tuolla olla.
|
|
|
|
|
|