
Runkosarja päättyy Maarianhaminassakin, kun vastaan saapuu
ylempään jatkosarjaan Mestaruussarjaan menossa oleva SJK. Ottelussa toki riittää panosta kotijoukkueelle varsinkin, sillä IFKM ei mitenkään ole turvallisessa asemassa, mikäli vertaa karsijan paikalla olevaan Lahteen. Näyttää siltä, että HIFK menee Ykköseen (tai konkurssiin), mutta Lahti, VPS, IFKM ja miksei vielä Ilveskin katsovat keskenään karsijan paikan.

Ottelussa voi bongata esim. kuinka paljon pikkusikaa/pelitilanteen jälkeisiä pikku kopautuksia Mosa ja Abubakari heittelevät toisilleen. Tai kuinka Kaukua ja Owoeri taistelevat maalikuninkuuden jämäsijoista. Säästeleekö Gomez "vanhoja"
pieruja herroja Hetemaj ja Hradecky? Onko Pyykölä sanonut Ahnalle, että voisitko nyt olla laittamatta sitä Mensahia aina kärkeen lopun "tiukassa takaa-ajossa"? Joukkueiden edellisen kohtaamisen Seinäjoella vei SJK 1-0, maalista vastasi aina oloihinsa tyytyväinen herrasmiespelaaja Valencia, joka sittemmin karkasi Oulun kautta vapaille markkinoille. IFKM hävisi viime kierroksella kotonaan Interille 2-3 joukkueiden pelatessa samalla tylsimmän ekan nelivitosen Maarianhaminan historiassa. SJK puolestaan voitti kotonaan monituhatpäisen yleisömeren keskellä VPS:n 2-0.
Tässä liigakierrosten välissä myös DUV (De Utvecklingsstördas Väl) kävi nöyryyttämässä kotijoukkuetta perinteisessä hyväntekeväisyysottelussa 24-20. Toivoa sopii, että sunnuntaina näemme hieman vähemmän maaleja kotijoukkueen verkkoon. Toivottavasti siellä maalilla seisoo omat hanskansa tällä kertaa liimalla valellut Elmo Henriksson, eikä Yann "Nathan" Fillion.
Ennakko IFKM:
http://www.ifkfotboll.ax/nyheter/snart-tar-vi-sikte-pa-europa-igenEnnakko SJK:
https://sjk.fi/Poissaolot IFKM: De ja Baliso (varoitustilillä jo 7 osumaa)
Poissaolot SJK: DNP-Rest luvassa joillekin kenties?
Sääennuste: 15 Celsiusta plussan puolella ja kivat palloilusäät
Ottelun voi katsoa paikan päällä stadionilla about 800:n muun ihmisen seurassa, tai Jim-kanavan suorasta futiskierroksesta mahdolliset huippukohdat, tai Ruutu+palvelusta suomeksi ja Djurgårdeniksi selostettuna.