markkupetteri
Poissa
|
 |
Vastaus #225 : 10.06.2015 klo 02:30:42 |
|
Juha Reini oli paskempi kuin Boris
Ja tämähän on täyttä p**kaa
|
|
|
|
Speed King
Poissa
|
 |
Vastaus #226 : 10.06.2015 klo 09:07:28 |
|
Rotenberg vaikutti 3-4.divaritason pelaajalta, kolmosen avauksessa heikko lenkki, mutta nelosessa menisi ehkä peruspelaajana. Joko mies oli jossain henkisessä kokovartalokipsissä ja siksi pelasi kuten pelasi tai sitten mies todellakin on niin huono kuin miltä vaikutti.
Haltuunotoissa jännäkakkamainen asento ja touchi palloon oli parhaimmillaan kuoletus, ei pallon suuntaaminen haluttuun pelisuuntaan. Pallon saatuaan Rotenberg pysähtyi, katseli hetken ja sitten potkaisi pallon johonkin suuntaan. Ei liikettä pallon kanssa eri vaihtoehtoja etsien, ei kuljettamista, eikä varsinkaan haastoja sivurajaa pitkin.
Potkutekniikkana oli kömpelö sisäsyrjäsyöttö tai vaihtoehtoisesti summittainen peruskeskitys. Noin heikkoa potkutekniikkaa näkee harvoin missään, ei koskaan telkkarissa. Se ainoa hyvä syöttö, josta Pohjanpalo kalasti vaparin, oli oikeasti vahinko. Boris yritti syöttää diagonaalijuoksun tehneelle pelaajalle (Lam?), mutta syöttö jäi pahasti taakse. Meni sitten onnekkaasti Pohjanpalolle.
Joulukuusimuodossa jos jossain laitapakkien pitää olla hyviä pallollisena ja hyökkäysvoimaisia pelaajia, joiden kautta saadaan leveys hyökkäyksiin. Miten näin puujalkainen, kömpelö, hidas ja teknisesti surkea pelaaja voi pelata joulukuusimuodossa pakkina? Tai maajoukkueessa yleensäkään?
Siitä tullaan väkisin tähän perusolettamukseen, että miehen iskä on ostanut pelipaikan seurajoukkueessa Venäjällä. Ei kai se mikään mahdottomuus ole? Seura saa muhkean korvauksen siitä, että Boris pääsee pelaamaan ja valmentajallekin maksetaan tietty summa minuuttien mukaan?
Myös puolustussuuntaan luokatonta. Lukuisia rikkeitä ja väärinsijoittumista. Parhaana suorituksena se yksi liuku, josta Viro sai vaparin, mutta jos muuten ihan täysi pujottelukeppi. Hyvä asenne toki, mutta kun yritti parhaansa, vaikutti olevan jatkuvasti aivan puhki.
Sitten voidaankin kysyä, miksi Suomen maajoukkueeseen??!! Paatelainen sanoi, ettei ole nähnyt LIVEnä yhtään peliä, mutta jotain videopätkiä ja kuullut jonkun valmentajan juttuja... Vaikea uskoa, että Suomen PalloLiitolle olisi maksettu Boriksen pelaamisesta, mutta ei kai sekään näinä Alajan Pepen lopunaikoina ole mahdotonta?
Tai ehkä Boris vaan jännitti debyyttiään ihan hirveästi ja oikeasti on vähintäänkin kakkosdivaritason pelaaja?
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #227 : 10.06.2015 klo 10:53:20 |
|
Jaahas. Tämän ottelun sylkykuppi. Ei ole edes Top 30 Surkeimmat esitykset -listalla, enkä ole varma, että oliko edes ekan puoliajan surkein suomalaisesitys.
Sama.
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #228 : 10.06.2015 klo 11:17:59 |
|
Sitten voidaankin kysyä, miksi Suomen maajoukkueeseen??!! Paatelainen sanoi, ettei ole nähnyt LIVEnä yhtään peliä, mutta jotain videopätkiä ja kuullut jonkun valmentajan juttuja... Vaikea uskoa, että Suomen PalloLiitolle olisi maksettu Boriksen pelaamisesta, mutta ei kai sekään näinä Alajan Pepen lopunaikoina ole mahdotonta?
Pera kerää budjettia paxun korvaajan palkkaamiseksi? No, kyllähän nuokin mahdolliset rahat menisi johonkin ihan muuhun kuin suomalaiseen jalkapalloon. Eli liittovaltuuston ja -hallituksen voitelemiseen
|
|
|
|
kivenkova sadisti
Poissa
|
 |
Vastaus #229 : 10.06.2015 klo 11:28:17 |
|
Tuli ihan mielenkiinnosta katsottua jälkikäteen tuo Suomen esitys kun en eilen päässyt livenä seuraamaan. Rotenbergin esitys oli erittäin kehno, mutta kuten todettua, niin liikaa koitetaan yhden miehen niskaan kaataa. Mies ei mielestäni edes ollut Suomen huonoin, mutta sitä ei toki meriitiksi tuossa potku pallo laumassa saa millään.
Tuossa lammaslaumassa ei onnistujia ollut yhtään. Eremenkokin menetti kahdesti pallon, joista molemmista tuli maalipaikka Virolle ja toinen päättyi maaliin (ok, menetti hyökkäyspäässä ja maali täysin Mäenpään hörppäys). Suomi oli todella arka ja suurin osa pelaajista näytti siltä, että palloa ja vastuuta siirretään jatkuvasti. Kovasti painotetaan sitä, että suomalaiset ovat huonoja 1v1-tilanteissa, mutta niin vain Meistriliigan tähdet uskaltavat haastaa ja saavat sitä kautta vaarallisia tilanteita. Lisäksi hyökkäyspäässä ei usein edes tarvitse ohi päästä, riittää että saa jalan vapaaksi.
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
 |
Vastaus #230 : 11.06.2015 klo 00:13:36 |
|
Rotenberg ei tosiaan ollut kentän huonoin (ei kyllä varsinaisesti onnistunutkaan). Hänen kohdalleen nyt vain osui tämä ikävä FF2-ilmiö, että etukäteen päätetään, että joku pelaaja on ihan tyhmä ja paska, ja jota sitten voidaan syyttää joukkueen paskasta pelistä.
P-Irlanti-pelissähän uhri oli Sakari Mattila, joka ns. oikeasti oli Sadikin ohella ottelun ainoa suomalaisonnistuja.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #231 : 11.06.2015 klo 09:13:24 |
|
Hänen kohdalleen nyt vain osui tämä ikävä FF2-ilmiö, että etukäteen päätetään, että joku pelaaja on ihan tyhmä ja paska, ja jota sitten voidaan syyttää joukkueen paskasta pelistä.
Erittäin vahva eri. Eiköhän kyse ollut enemmän siitä, että valtaosalle hän oli entuudestaan täysin tuntematon kaveri, joka kuitenkin pelannut kovan sarjan kovassa joukkueessa, joten etukäteen saattoi odottaa jotain. Nämä katsojat taatusti yllättyivät, kun näkivät hänet ensikertaa tositoimissa, hänen nopeutensa, ketteryytensä, pallolliset taitonsa - valitettavasti yllätys ei ollut positiivinen. Rotenberg ei ollut pelin huonoin suomalaispelaaja, mutta vaikutti peruspelaamisen tasoltaan heikoimmalta.
|
|
|
|
Pajicz
Poissa
|
 |
Vastaus #232 : 13.06.2015 klo 20:57:14 |
|
Sakari Mattila tänään - ei ehkä surkein ikinä, mutta vahva ehdokas.
|
|
|
|
ml94
Poissa
|
 |
Vastaus #233 : 13.06.2015 klo 21:49:24 |
|
"EM PROJEKTI 2016".
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #234 : 14.06.2015 klo 01:56:22 |
|
Sakari Mattila, Suomi-Unkari 13.6.2015.
Ainahan se on ollut kankea puujalka, jolla ei pitäisi olla asiaa maajoukkueen lähellekään, mutta nyt nähtiin jopa Mattilaksi aivan järkyttävää paskuutta.
|
|
|
|
OHTO
Poissa
|
 |
Vastaus #235 : 14.06.2015 klo 02:16:11 |
|
Mattila nostettu monessa viestissä esiin. Itse en erityisesti huomannut juuri Mattilan huonoutta. Mun mielestä siellä oli 10 jätkää valkoisissa paidoissa jotka potki paniikissa palloa minne sattuu.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #236 : 14.06.2015 klo 02:23:10 |
|
Mattila nostettu monessa viestissä esiin. Itse en erityisesti huomannut juuri Mattilan huonoutta. Mun mielestä siellä oli 10 jätkää valkoisissa paidoissa jotka potki paniikissa palloa minne sattuu.
Katso uudestaan. Yksi potki enemmän paniikissa ja enemmän minne sattuu.
|
|
|
|
Ne-pa
Poissa
|
 |
Vastaus #237 : 14.06.2015 klo 08:38:02 |
|
Mattila nostettu monessa viestissä esiin. Itse en erityisesti huomannut juuri Mattilan huonoutta. Mun mielestä siellä oli 10 jätkää valkoisissa paidoissa jotka potki paniikissa palloa minne sattuu.
Auttaisi jos katsoisit niitä pelejä. Tilastoja odotellessa, mutta vaikea uskoa Mattilan saaneen edes puolia syötöistä omille.
|
|
|
|
sika-ana
Poissa
|
 |
Vastaus #238 : 15.06.2015 klo 23:30:15 |
|
Jollain tapaa hauska ketju. Itsellä tulee mieleen Alexander Ring muutama vuosi sitten(?), jolloin otti sysipaskan esityksen jälkeen turhan punaisen ensimmäisellä puoliajalla. Olisiko ollut joku Viro-peli, höntsä oli kuitenkin vaan, joten laskee esityksen vakavuutta.
|
|
|
|
Jake La Motta
Poissa
|
 |
Vastaus #239 : 04.09.2015 klo 22:53:48 |
|
Jere Uronen,Kreikka EM-karsinnassa 4.9 2015
|
|
|
|
2fst4u
Poissa
|
 |
Vastaus #240 : 04.09.2015 klo 23:10:35 |
|
Teemu Pukki 4.9. Kreikka-Suomi Kahdessa pallontavoittelutilanteessa nähtiin selvästi hidastuksista kuinka Pukki laittaa silmät kiinni ja suorastaan pelkää mennä palloon! Lisäksi ei varmaan yhtään voitettua kaksinkamppailua, huipennuksena melkein sivurajasta yli mennyt laukaisuyritys. Onko Tanska sarja oikeasti niin heikkotasoine, että noilla esityksillä iskee maaleja harva se ilta?!?
|
|
|
|
lagerphone
Poissa
Suosikkijoukkue: Davor Šuker & Jeremy Roenick
|
 |
Vastaus #241 : 04.09.2015 klo 23:17:38 |
|
Sanasta sanaan sama, mine olla vähe kakkihousu. Niin toivoton tapaus että saa ikävöimään jopa Shefkiä, Tintistä nyt puhumattakaan. 
|
|
|
|
Kanuuna-Keen
Poissa
|
 |
Vastaus #242 : 04.09.2015 klo 23:21:21 |
|
Miten oli huonompi kuin esimerkiksi Hämäläinen, jonka kentälläoloa ei edes huomannut?
|
|
|
|
Filosofi
Poissa
Suosikkijoukkue: Urjalan Palloseura
|
 |
Vastaus #243 : 04.09.2015 klo 23:42:18 |
|
Pukki loukkasi kätensä, mielestäni jo ennen liukua. Liu'un jälkeen ei voinut edes jatkaa kunnolla. Olisi pitänyt ottaa aiemmin kentältä.
Ja miksi pitäisi mennä väkisin telottavaksi? Siinä yhdessä tilanteessa mokke tuli polvi edellä, kannattaako ottaa polvi päähän tai selkään? Se brassihan mursi selkärankansa kun joku tuli polven kanssa selkään.
|
|
|
|
ilpo
Poissa
|
 |
Vastaus #244 : 04.09.2015 klo 23:45:46 |
|
Pukki, Hämäläinen ja Uronen menevät heittämällä tähän ketjuun avaukseen. Aivan järkyttävä esitys kolmikolta. Hämäläiseltä varmasti ketjun TOP3 suoritus.
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #245 : 05.09.2015 klo 06:32:46 |
|
Halsti, nyt ja aina.
Topi lukkoon.
|
|
|
|
GERP
Poissa
Suosikkijoukkue: Musta Käsi
|
 |
Vastaus #246 : 05.09.2015 klo 07:33:14 |
|
Ja miksi pitäisi mennä väkisin telottavaksi? Siinä yhdessä tilanteessa mokke tuli polvi edellä, kannattaako ottaa polvi päähän tai selkään? Se brassihan mursi selkärankansa kun joku tuli polven kanssa selkään.
Pukin selkäranka on murtunut jo 10 ottelua sitten maajoukkueessa. Esim. Berat olisi siinäkin tilanteessa varmasti mennyt siihen ensimmäiseen pomppuun. Pukki sen sijaan taas kerran reagoi väärin, ei mene ekaan pomppuun ja sitten onkin jo maalivahti ja pakki kilpaa törmäilemässä ennen Pukkia pallossa.
|
|
|
|
Kurkkusalaatti
Poissa
|
 |
Vastaus #247 : 05.09.2015 klo 10:27:28 |
|
...ei mene ekaan pomppuun ja sitten onkin jo maalivahti ja pakki kilpaa törmäilemässä ennen Pukkia pallossa.
Eli hyvin luettu tilanne Ja otsikon aiheeseen liittyen, niin eiköhän Kasper ole jo nähty. Tai siis en ole huomannut viime maaotteluissa ollenkaan koko miestä???
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #248 : 05.09.2015 klo 10:31:34 |
|
Ei kai Uronen nyt niin paska ollut? Toki oli vaikeuksissa moneen otteeseen puolustuksellisesti, mutta onnistui lopulta hoitelemaan tilanteet ihan kunnialla. Tuo Pukin pelkuriksi haukkuminen nyt on täyttä kendoÄIÄILYÄ, eihän noihin tilanteisiin olisi kukaan tervejärkinen "ryminällä" mennyt. Onhan Pukki nyt täysi lapanen, mutta ehkä kuitenkin muista syistä kuin syytetystä. Pohjanpalo tästä lähtien avaukseen, kiitos.
|
|
|
|
röhnäreino
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Spurs, Suomi ja Hrvatska
|
 |
Vastaus #249 : 05.09.2015 klo 11:03:46 |
|
Kyllähän duo Pukki - Kappe veti aika ikimuistoisen ottelun.
|
|
|
|
|
|