Tulipahan katsottua ensimmäistä kertaa ihan 15 vuoteen tämän turnauksen loppuottelu.
Ranska: Barthez; Thuram, Blanc, Desailly, Lizarazu; Vieira, Deschamps; Djorkaeff, Zidane, Dugarry; Henry
Italia: Toldo; Cannavaro, Nesta, Iuliano, Maldini; Pessotto, Albertini, Di Biagio, Fiore; Totti, Delvecchio
Lemerre oli vaihdellut turnauksen edetessä kahden ja kolmen pelaajan keskikentän pohjarakenteiden välillä, ja esimerkiksi välierässä sekä Vieira että Petit olivat pelanneet Deschampsin kanssa. Finaaliin Lemerre valitsi kuitenkin 4-2-3-1:n. Djorkaeff ja Dugarry pelasivat laidoilla ja Henry piikissä.
Zoffin systeemihän oli hieman epäsymmetrinen. Cannavaro ei oikealla noussut lainkaan, vaan Pessotto huolehti siellä leveydestä hyökättäessä. Maldini taas nousi laidallaan, minkä myötä Fiore saattoi liikkua laajemmin. Syvältä puolustettaessa Pessotto pyrki putoamaan ihan puolustuslinjan tasalle muodostamaan näin viiden linjan. Pessottohan korvasi oikealla laidalla pelikiellossa olleen Zambrottan. Totti palasi avaukseen hyökkäyksessä. Yllätysvalinta oli kuitenkin toinen hyökkääjä Delvecchio, joka oli avauksessa ensi kertaa turnauksessa - mitä ilmeisimmin Zoff haki kärkeen pelaajaa, joka voisi toimia pitkien pallojen kohteena ja pelata palloa selkä maaliin päin.
Ensimmäisellä puoliajalla Ranska hakkasi paljolti päätään seinään keskustasta, kun sillä ei ollut varsinaisia laitureita lainkaan. Thuram nousi laidallaan erittäin vähän - mahdollisesti siksi, että Italia pelasi kuitenkin käytännössä kahdella hyökkääjällä, joten Lemerre halusi pitää kolme puolustajaa alhaalla näitä vastaan. Näin ollen Maldini saattoi hyvin kaventaa keskelle Djorkaeffin mukana, joten Italialla oli erittäin vahva miehitys keskustassa. Dugarryhan nyt oli lähinnä Zidanen kaveri Bordeaux'n ajoilta. Sen verran alhaalla Italian puolustus luonnollisesti pyrki pelaamaan, ettei Henrylle voitu pelata selustaan.
Italian hyökkäyspelin oli luultavasti tarkoitus perustua pitkälti vastahyökkäyksiin, joissa palloa pyrittiin nopeasti riiston jälkeen pelaamaan Delvecchiolle juoksuun. Hitaissa hyökkäyksissä Italia ei juuri uhkaa luonut. Olihan Pessottokin kuitenkin lähinnä haalariosaston miehiä sekä Albertini ja Di Biagio taas tasapainottavia pelaajia. Italia pyrki varsin usein pelaamaan palloa oikealle laidalle keskityspaikkaan, mistä sitten haettiin Delvecchiota boksissa.
Avauspuoliajan alkupuolella Delvecchio oli päästä karkuun, kun Totti jatkoi yhdellä kosketuksella Albertinin pian riiston jälkeen pelaaman syötön Ranskan puolustuksen selustaan, mutta Barthez ehti siivoamaan pallon boksin rajoilta. Kerran myöskin Henry meinasi päästä karkuun Nestan ja Cannavaron välin venyttyä liian suureksi vastaiskun vastaiskussa, mutta Cannavaro hoiti homman kotiin tylysti taktisella rikkeellä. Ensimmäisellä puoliajalla ei juuri varsinaisia maalipaikkoja nähty.
Tauolla ei tehty pelaajavaihtoja. Varsin pian kuitenkin Zoff vaihtoi Fioren Del Pieroon. Vaikka Italia oli avauspuoliajallakin pelannut käytännössä kahdella hyökkääjällä, Totti ei juuri boksipreesensiä tuonut, vaan hän pyrki järjestelemään peliä alempana. Del Piero olikin omiaan tuomaan lisää päänvaivaa Ranskan puolustukselle. Vain parin minuutin jälkeen Totti onnistuikin kantapääsyötöllä pelaamaan Pessotton hyvään keskityspaikkaan oikealla, ja Delvecchio onnistui ohjaamaan pallon maalin edestä verkkoon, kun Italialla oli nyt kaksi hyökkääjää boksissa. Myös vastahyökkäyksissä se, että Tottilla oli nyt pelattavinaan sekä Delvecchio että Del Piero, oli parempi tilanne kuin avauspuoliajalla, jolloin Delvecchio joutui paljolti yksin jahtaamaan epätoivoisia palloja. Varsin pian Italia saikin huippupaikan, kun Totti sai pallon Ranskan linjan eteen ja vapautti Del Pieron vasemmalta puolittaiseen läpiajoon, mutta tämä laukoi ohi maalin.
Aluksi Tottin tehtävänä oli tässä puolustaa vasenta laitaa pallottomassa vaiheessa. Loppua kohden Zoff sitten vaihtoi tuoreemman Del Pieron laidalle Tottin tullessa Delvecchion taakse. Tältä paikalta taustanoustessaan Del Piero sai sitten Ambrosinin syötöstä toisen huippupaikkansa. Jatkoajalle Zoff vaihtoi taas Tottin ja Del Pieron paikat.
Lemerre vaihtoi Dugarryn Wiltordiin ja Zoff Di Biagion Ambrosiniin, mutta nämä olivat pitkälti ihan yksi-yhteen-vaihtoja. Noin vartti ennen loppua Trezeguet korvasi Djorkaeffin ja tuli sentteriksi. Aiemmin turnauksessa Anelka oli saanut selvästi enemmän peliaikaa, mutta Lemerre haki kentälle luultavasti vahvaa pääpelaajaa. Ranskalla oli tässä vaiheessa kentällä kolme varsin selkeää hyökkääjää. Tasoitus oli pitkälti Trezeguet'n ansiota, kun tämä voitti Barthezin läheltä omaa boksia vetämästä jo toivotaan-toivotaan-henkisestä vaparista pääpallon sata-nolla Iulianolta ja sai vielä suunnattua pallon kohti Wiltordia. Cannavaro ei saanut palloa ilmasta poikki, eikä Nesta ehtinyt millään peittämään, joten Wiltord laukoi pelin tasoihin.
Lemerre oli muutama minuutti aiemmin vielä hakenut lisää hyökkäysvoimaa vaihtamalla Lizarazun Piresiin. Montella taas korvasi jo kaikkensa joukkueelle juosseen Delvecchion.
Ranska jatkoi jatkoajalla pelaamista käytännössä kolmen alakerralla, kun Pires jatkoi vasemmalla erittäin hyökkäävässä roolissa, mitä kautta voittomaali sitten syntyi. Cannavaro pelasi lähellä omaa boksia vaikeahkon syötön kylkiasennossa olleelle Albertinille, joka ei saanut palloa haltuun, vaan se pomppasi Piresille. Pires lähti kuljettamaan ja ohitti Cannavaron helposti. Iuliano yritti luultavimmin lähinnä pitää huolta siitä, että palloa ei päästä pelaamaan hänen ja Toldon väliin, ja kun Trezeguet tekikin pienen liikkeen taaksepäin ja syöttö tuli kohdalleen, Ranska oli Euroopan mestari.
Italiahan oli pelannut välieränsä jälkimmäisenä eli vasta torstaina, ja lisäksi se oli joutunut taistelemaan Hollantia vastaan täydet kaksi tuntia ja siitäkin suurimman osan alivoimalla. Tämä kenties sitten näkyi jo jatkoajalla, kun Italia alkoi väsähtää ja Ranska sai selkeämmin painetta sen puolustukseen. Sinänsähän Italian olisi pitänyt kyllä 1-0 hoitaa kotiin. Sillä ei ollut varsinaisella peliajalla oikeastaan mitään hätää, sillä Ranska ei hallinnastaan huolimatta huippupaikkoja kyennyt luomaan Italian puolustaessa varsinkin keskustan todella tiiviisti. Lisäksi Italia pystyi varsin hyvin rauhoittamaan peliä pallollisena.
