en saa unta niin kirjoitan rapoa. En käytä nikkejä enkä nimiä, mutta jos silti tuntuu kuumottavan niin laittakaa privaa ja editoin.
Maanantai-aamuna herätessä Azeri-matsin KIIMA ja hulina tuntuu yhä luissa ja ytimissä, flunssa on edelleen päällä. Silti helvetin äkkiä ylös ja kiirehtimään bussiin, ja kohta sitä huomaakin olevansa jo Turussa. Terminaalissa nähdään junalla saapuvan poppoon kanssa, ja väsynyt jengi pääseekin jo pian love boatille. Love boatilla samantien tuopit nenän eteen, tosin itse joudun vielä särkylääkkeistä johtuen rajoittamaan alkoholinkäyttöäni. Tässä vaiheessa myös ensimmäiset chantit kajahtavat ilmoille ja saadaan ensimmäiset paheksuvat katseet n. 65-vuotiailta herrasmiehiltä. Taxfree aukeaa ja helvetti on irti.
Tukholmaan saavuttaessa infon janari uhkailee poliisilla ja jengi on varsin sekalaisessa kunnossa. Toiset jopa hieman avun tarpeessa, mutta mikäs siinä toisten auttaessa. Tukholmassa helvetinmoisen arvonnan seurauksena pääsemme kuin pääsemmekin T-centralille, jossa jengin diaspora senkun kiihtyy. Ensimmäinen on kuulemma jo kiidätetty sairaalaan, tosin syyt eivät liity alkoholinkäyttöön. Päätämme porukalla lähteä kohti Nyköpingia ja Skavstan lentokenttää, muutama tosin eksyy aistimaan ruotsalaista katsomokulttuuria ja toiset jonnekin muualle. Nyköpingiin kulkevista julkisista parhaaksi katsotaan kimpassa juna, mutta ensimmäiseen sellaiseen meistä ehtii vain kaksi, jotka sitten syystä tai toisesta päättivät käydä pyörähtämässä kierroksen Södertäljen paikallisessa. Pääsemme Nyköpingin junaan ja varmistan vielä konduktööriltä tämän olevan sopivaa ja hänen myyvän lippuja. Vaunussa valmiina istuvat lapsiperheet poistuvat syystä tai toisesta toiseen vaunuun suomalaisten saapuessa. Helvetin väsynyt junamatka, jota piristävät nämä kaksi Södertäljestä kelkkaan hyppäävää vekkulia. Konduktööri ei koskaan uskaltaudu paikalle.
Nyköpingissä pari chanttia lähtee taas kerran mukavasti, ja muutamat päättävät ottaa hotellin vaikka eivät siellä ehtisi nukkua kuin pari tuntia. Nooh, itse suuntaan jälleen kerran puolittuneen porukan kanssa Skavstalle, jossa pelottavat Woodsmen Commandos kertoo paikallisten natsisikakyttien kyykytyksestä ja fasistisesta ulosajosta jonnekin helvettiin asti juomaan sitä brenkkua. Jengi alkaa olla jo melko uupunutta, mutta kolikoilla toimivat spämmikoneet ja forumille raportointi piristävät hieman, valkoviinistä nyt puhumattakaan... Poliisisedät ja -tädit käyvät ahdistelemassa pariinkin otteeseen: "Jos ette nyt lopeta tuota brenkuttelua, niin kohta heitämme teidät ulos jne..." Ketään ei juurikaan kiinnosta. Väsyneitä suomalaisia on jo paikalla melko paljon, ja jengi alkaakin nukkua muutamia korttia pelaavia panomiehiä lukuunottamatta. Samalla kuullaan hotellille edenneen parivaljakon kuulumiset ja ollaan varmoja etteivät pojat selviä aamun lennolle. Korttipeli on helvetin hauskaa, mutta kuulemma joidenkin mielestä melko väsynyttä. Tiesittekö muuten, että valepaskassa kannattaa heittää pöytään viisi vitosta?
Aamu koittaa vihdoin ja jengi heräilee... Kaikki alkavat olla valmiita astumaan koneeseen. Syystä tai toisesta kansankodin asukkaat eivät tahdo myydä meille aamutuoppeja terminaalin edessä, mutta kukaan ei anna tämän masentaa. Porukka alkaa valua koneeseen, ja itsekin alan olla aika perkeleen tyytyväinen siitä että pääsen istuskelemaan unettoman yön jälkeen. Koneen lähtöaika kuulemma myöhästyy puolitoista tuntia, mutta itse vietän tämän ajan tehokkaasti unten mailla enkä tiedä näistä yhtään mitään. Seuraavaksi laskeutuminen Portoon, ja kenttä näyttää helvetin modernilta. EM-kisat ovat näköjään tuoneet jotain positiivista tännekin... Lisää suomalaisia tulvii joka puolelta, ja kohta jengi hyppääkin metroon ja lähtee kohti keskustaa. Metroverkosto on myös uusi ja miellyttävä, maisemat taas paljastavat hyvin karun totuuden... Portossa pikaisesti hotellille jossa portugalia puhuva suomalainen teinityttö on kovin avulias ja auttaa meitä huoneongelmien kanssa. Siitä lähes samantien nauttimaan Super Bockia lähiterassille ja pohtimaan ruokailua. Ruokapaikka löytyy nopeasti, ja erään kielimiehen avulla ruoat saadaan tilattua kätevästi. Ruoan valmistus kestää syystä tai toisesta helvetin kauan, mutta sehän ei haittaa kun tuopilliset Super Bockia ovat halpaa kuin saippua. Ruoka saapuu vihdoin, ja voin vain todeta paikallisen krapularuoan (francezina tjsp.) olevan aivan helvetin suolaista, ja kuka muutenkin uittaa leipää ja ranskalaisia keitossa? Nooh, nyt kävi näin, saanpahan syötyä loppuun toisin kuin viereiset herrasmiehet jotka tuskailevat turskansa kanssa.
Ruokailun jälkeen kohti uusia haasteita. Otteluliput, missä pelaavat? No Jullella tietenkin, ja näinpä lähdemmekin erään maailmaa nähneen herrasmiehen kanssa etsimään itse herra turvallisuuspäällikön hotellia. Loistavasta kartanluvusta huolimatta kiertelemme kiertotien jos toisenkin kautta, mutta löydämme itsemme vihdoin perille hotellille, jossa tapaamme erään SMJK:n veteraanijäsenen ja näemme pari liittovaltuuston jannua... Respan janari sekoilee kuorien kanssa ja soittaa jo Jullen alakertaan, mutta ihastuttava nainen pelastaa ja saamme lippumme. Julle ei muuten koskaan saavu paikalle vaikka odotamme yli kymmenen minuuttia, tämän jälkeen pyydämme respaa soittamaan Jullelle ettei enää tarvitse vaivautua. Poistuessamme samaa reittiä takaisin jokivartta kohti huomaan lyhythameisten naisten porttikongeissa vain lisääntyneen siinä viereisellä kadulla. Hoksaan homman jujun ja pohdin väkisinkin lieneekö tässä selitys myös turvallisuuspäällikön viivytykseen?
Kartanlukutaitomme on jälleen silkkaa terästä, ja ohitammekin kansallisteatterin noin seitsemättä kertaa. Näemme kerralla koko Porton ja lähes löydämme keskiviikon kokoontumispaikan. Lopulta kuitenkin päädymme jokirantaan jossa nautimme ansaitut tuopit Super Bockia, juomaa joka tuntuu tuossa vaiheessa oikealta jumalten nektarilta. Muutkin suomalaiset eksyvät tässä vaiheessa suurinpiirtein samoille paikoille, ja kuulemme tämän huono-onnisen kaverin matkan päättymisestä Tukholmassa. Ensimmäiset hätääntyneet tekstiviestit saavuttavat forumistit jotka vastaavat vähintäänkin epämääräisesti jos ollenkaan lyöden lisää vettä myllyyn. Tuoppeja nautitaan yksi jos toinenkin, kunnes joku keksii paikanvaihdon olevan hyvä idea. Onneksi erään seurueemme erittäin eläinystävällisen hepun koira saapuu paikalle ja opastaa meidät taivaaseen tai ainakin lähelle sitä, kyseessä on
Porton ultrien kantapaikka, mutta ei meistä sitä kukaan tajua. Koiraa kiitetään erinomaisesta paikanvalinnasta, isoja tuoppeja (oliko ne nyt 0,75 litran vai täyden litran kokoisia?) kun kannetaan eteen sopuisaan kolmen euron hintaan. Samankokoinen tuoppi sangriaa kustantaa peräti 3,5 €uroa. Ilta sujuu rattoisasti laulujen ja hauskanpidon merkeissä, Suomesta saapuu jatkuvasti tekstiviestiä itse kullekin ja muutamat käyvät heittämässä forumille kaikenlaista paskaa. Yksi kaataa toki tuopit paikallisen nettikahvilan näppiksille laittaen koneen tai pari tilapäisesti toimintakyvyttömiksi. Silti asiakaspalvelu pelaa, joku juoksee meikäläisen kiinni n. 500 metrin päästä kadulla, ottaa lasituoppini ja kaataa kaljan kahteen muovituoppiin ja lähtee kiitellen takaisin. Milloin Suomessa saattaisi joku kysyä... Rantabaarissa meno senkun yltyy, suomalaisia on löytänyt paikalle n. 100 joista muutamat kertoivat löytäneensä paikalle joen toiselta puolelta ääntä kohti tulemalla. Kaikilla on helvetin hauskaa, KIIMA on kovimmillaan. Itse lähden melko ajoissa hotellille, toisilla taas menee lujaa pitkälle yöhön asti. Aamuyön muuttuu omalta osaltakin melko ikimuistoiseksi, harvoinpa sitä tulee pidettyä hysteerisesti nauravaa jannua aloillaan puolta tuntia...
...Matsipäivän aamu koittaa, ei ehkä ihan freesein olo. Itse olen helvetin tyytyväinen kun jätin leikin kesken hieman aiemmin edellisenä iltana. Tarpeelliset kamat mukaan ja kohti kaupunkia, ruokailut ja matsiin valmistautuminen. Helvetinmoinen jännitys koko ajan. Suomalaisia näkyy joka puolella kaupunkia ja portugalilaiset janarit selittävät koko ajan jotain paskaa portugaliksi, jokaikisessä lehdessä kirkuu Kristiina. Itse kiertelen erään lutuurimiehen kanssa vielä hetken kaupunkia muiden alkaessa jo kerääntyä irkkupubiin. Paikalle takaisin saapuessamme näky on komea, suomalaisia on paikalla PALJON!! Chantit kajahtavat ilmoille komeasti, mutta eilisillan KIIMAsta jäädän silti hieman. Sitten nämä turistit... Öö, helvetin hienoa että suomalaisia on mukana, mutta luulisi
tälläkin seurueella olevan hieman omituinen olo. Muut kun ovat pukeutuneet suht normaalisti, mutta tällä noin viiden hengen porukalla on toki hassut peruukit ja lätkäpaidat, toki muistavat myös kajauttaa ilmoille jotain campione, campioooonea kun muut laulavat Oi Suomi on- tai Alppeja valtaamaan-chantteja...
Megafoni löytyy, kello alkaa olla jo sen verran että on aika lähteä kohti metroasemaa ja Estadio do Dragaota. Marssi onnistuu mukavasti, chantit kaikuvat kapeilla kujilla helvetin komeasti ja Porto seisahtuu täysin. Jengi ihmettelee täysillä pohjoisen tulokkaita, mistä helvetistä tuo sinivalkoinen armeija ilmestyi ja miten niistä lähtee noin kova ääni?
Metroasemalla venataan jonkun aikaa ja KIIMA kasvaa ja laulut raikavat.
Metroon astikin päästään vihdoin, ja tunnelma on samantien kuin saunassa. Aivan helvetin täyttä, mutta joillain siellä väliköissä oli varmaan hauska kuunnella kun kaikki vaunut vetävät eri chantteja täysillä samaan aikaan. Hulinaa, NYT MENNÄÄN KISOIHIN!! Päätepysäkillä jengi purkautuu ulos, mutta yht'äkkiä jostain ilmestyy perkeleesti poliiseja ja lipuntarkastajia jotka alkavat kysellä lippuja. Osa suomalaisista on jo ulkona, ja alhaalle jääneeltä osalta poliisi pyytää 85 (!!) euron hintaista sakkoa.
Kukaan ei onneksi ole maksamassa. Joku pyrkii linjojen välistä, mutta paikalle jää jo portugalilainen siviilikin tönimään jengiä alas?! Jossain vaiheessa poliisi myöntääkin, ettei vain halua päästää suomalaisia helpolla, tärkeä matsi jne. Koska asema tukkeutuisi muuten, aletaan suomalaisia päästämään pikkuhiljaa ulos. Itse en maksa tikettiä, mutta kuulemma varsin suuri osa joutui näin tekemään.
Stadionin ulkopuolella hieman hämmentynyttä ihailua, on se vaan perkele massiivinen ja uusi. Helvetin tiukan turvatarkastuksen jälkeen sisälle, jossa sitten kokeekin valtavan pettymyksen. Paikalla soitetaan rokkia ja tunnelmaa yrittää nostaa vain kuuluttaja Portugal, Portugal-huudatuksillaan. Nooh, olivathan paikalliset äärikannattajat kertoneet eilen ettei maajoukkue kiinnosta eikä siellä kannatustoimintaa ole, mutta että noin huonosti? Huhhuh. Paskan musiikin infernaalisen kovan huudatuksen vuoksi Finlandiakin jää laulamatta, hyvä kun kuulee omia ajatuksiaan, musiikista ja paikallisen Idols-nelosen vollotuksesta saa vain päänsärkyä, ei hyvä. Jengi tulee kentälle, ja tässä niitä ainoita kertoja kun portugalilaiset tekevät jotain katsomossa spontaanista. Vihellyskonsertti huumaa korvia kun suomalaiset tulevat kentälle. Litmanen vilkuilee suuntaamme kenties hieman liikuttuneena kun kuulee tutut Litmanen oo-oo-huudot... Alkulämmittelyt, ja taas portugalilainen kuuluttajahomo aloittaa paskansa. Ei jaksa. Portugalilaiset vielä kaiken lisäksi puppeloivat soittamalla Viron kansallislaulun. Kannatustoimintaa suomalaisten osalta kehun sen verran, että portugalilaisrunkut eivät voineet kuin viheltää hiljentääksemme MEIDÄT. Silti saimme välillä aikaan mukavastikin melua.
Itse ottelu? En jaksa kerrata, näitte sen varmaan itsekin. Helvetinmoinen päänsärky, selostajarunkun huudatukset, Miklun pusku ohi... Loppuvihellys, ämyreistä alkaa soimaan We are the champions... Ei auta, itkuhan siinä pääsee. Istun pitkään paikallani epäuskoisena. Tässäkö se oli, eivätkö Kuningas Litmanen ja Hyypiä pääsekään sinne koskaan, päästäänkö me sinne koskaan. Usko, toivo, epäusko, epätoivo, pettymys, päänsärky... Kaikki paska sataa nyt niskaan. Vihdoin järjestysmiehet pyytävät meitä poistumaan. Poistumme Porton tihkusateiseen iltaan hiljaisina ja epäuskoisina. Unelma ei enää eläkään.
Se Turun kuuluisa maajoukkueen matseja kiertävä charter heittää meidät keskustaan. Vituttaa. Ruokailu rannassa, pikaiset läpänheitot kaikkien kanssa... Ja hotellille, ei vain jaksa, ei vain jaksa tuollaisen jälkeen.
Ei jaksa enää kirjoittaa, jospa sitä nyt yrittäisi unta uudelleen.
