Tänä iltana on kulunut tasan kymmenen vuotta siitä, kun Ranska voitti historiansa ensimmäisen jalkapalloilun maailmanmestaruuden. Suuri voitto toteutui uuden uutukaisella ja ehdottoman hulppealla sekä myöskin monitoimisella Stade de Francella, ja vastassa finaalissa oli puolustava maailmanmestari, keltapaitainen Brasilia. Ennen ottelua puhuttiin vain yhdestä miehestä, Ronaldosta, ja ottelun jälkeen puhuttiin niin ikään vain yhdestä miehestä, Zidanesta.
"Hän on kuollut!" huudeltiin Brasilian joukkueen asuttaman pariisilaishotellin käytävillä, mutta onneksi sentään hän ei kuollut ollut. Kisojen seuratuin pelaaja, vasta kaksikymmentäyksivuotias Ronaldo sai finaalipäivänä epileptisen kohtauksen. Lisäksi hänen reidessään oli suuria ongelmia. Käynti sairaalassa ei lupaillut hyvää ja maailmalle kantautui huonoja uutisia: nuori tähti ei pelaisi MM-kisojen loppuottelussa. Mutta lopulta kävi toisin. Ronaldo parsittiin kuntoon ja mies asteli avauksessa joukkuetovereidensa kanssa kohtaamaan turnauksen isäntämaan. Mutta välikohtauksen vuoksi koko Lobo Zagallon joukkue oli horjuva, eikä missään nimessä täydellisessä finaalikunnossa.
Pariisi, Ranska, Eurooppa, Brasilia ja miltei koko maailma pysähtyi parin tunnin ajaksi seuraamaan otteluista suurinta: MM-kisojen finaalia vuosimallia 1998. Olosuhteet olivat kohdallaan ja ensimmäistä kertaa lopputurnaushistoriassa molempien maiden kansallislaulut laulettiin kentällä olevan kuoron tahdissa. Ensin rytmikäs Brasilia, sitten Ranskan marssiva Marseljeesi.
Brasilian avauksessa olivat Taffarel; Cafu, Aldair, Junior Baiano, Roberto Carlos; César Sampaio, Dunga, Leonardo, Rivaldo; Bebeto ja Ronaldo. Ranskan yksitoistikko käsitti seuraavat pelaajat: Barthez; Thuram, Desailly, Lebouef, Lizarazu; Deschamps, Petit, Karembeu, Zidane; Djorkaeff ja Guivarc'h. Sinipaitojen kokoonpanosta pelikiellon takia poissa oli luottopuolustaja Laurent Blanc, joka kuitenkin toteutti suutelorituaalinsa Barthez'n kanssa ennen avauspotkua.
Paikan päällä yli kahdeksankymmentätuhatta ihmistä villiintyi ottelun alkaessa. Ottelun erotuomarina toimi vuonna 2002 edesmennyt marokkolainen Said Belqola. Toisin kuin neljä vuotta aiemmin Yhdysvaltain helteisessä Pasadenassa, ei tässä finaalissa jääty maaleitta, sillä ensimmäinen nähtiin vajaan puolen tunnin pelin jälkeen.
Se villitsi koko Ranskan. Ja piiskurina korskeille hevosille toimi algerialaistaustainen taikuri, Zinédine Zidane, joka puhkesi kukkaansa vasta ratkaisevimmilla vaiheilla. Kuin jostain syvältä unohduksen piiristä hän nousi puskuun ja junttasi pallon maaliin ohi hölmistyneen Taffarellin. Näin oli Brasilia joutunut takaa-ajoasemaan, jossa se oli turnauksen aikana ollut vain kerran, puolivälieräottelussa Tanskaa vastaan.
Zidanen toinen tähtihetki nähtiin Brasilian kannalta pahaan aikaan: juuri ennen puoliajan päättymistä. Kuin peilikuvana edellisestä Zidane puski pallon kulmapotkusta maaliin, ja Ranska oli ottanut kaksi suurta askelta kohti joukkueurheilun merkittävintä voittoa. Presidentti Chirac riemuitsi katsomossa vierellään FIFA:n brasilialainen puheenjohtaja João Havelange, joka oli vähintään tyrmistynyt.
Ronaldoa ei vaihdettu tauolla pois ja itse asiassa numero ysi pelasi koko ottelun. Raju tilanne nähtiin, kun hän törmäili Barthez'n kanssa kiivaan juoksupallon jälkeen. Molemmat kaljupäät keräsivät hetken aikaa osiaan nurmikolla, mutta pystyivät lopulta jatkamaan ottelun tuoksinnassa.
Luonnollisesti Brasilia yritti kaikkensa sen iltaisilla rahkeillaan kavennuksen luomiseen ja sitä kautta tasoituksen hakemiseen, mutta koko ajan keltapaitojen peli näytti muuttuvan vaikeammaksi. Paniikki alkoi iskeä ja Ranska oli jo valmistautunut juhlaan. Leonardoon ensimmäisen jakson jälkeen vaihdettu väkkärämäinen Denilson toi hieman vauhtia ja piristystä kentälle, muttei yksin pystynyt murtamaan isäntien puolustusta. Ja Barthez oli maalipuittensa välissä itse varmuus. Kuudenkymmenenkahdeksan minuutin kohdalla Ranskan Desailly sai toisen varoituksensa ja joutui ulosajetuksi. Tämä seikka ei kuitenkaan brasseja auttanut.
Kaikki oli jo selvää lisäajan käynnistyessä. Viimeisen naulan Brasilian arkkuun löi poninhäntäinen blondi, Emmanuel Petit. Ranska voitti upeasti 3-0 ja brasilialaiset loivat pettyneet katseensa alas. Nuori Ronaldo oli kuin maansa myynyt epäonnen soturi, joka surun hetkellä ei liene osannut aavistaakaan, että neljä vuotta myöhemmin seuraavissa kisoissa hän olisi kuin olisikin suurin ja seuratuin sankari. Mutta vuosi 1998 oli Ranskan ja Zidanen. Pokaaleista kaunein jäi Ranskaan.
