Mielestäni Suomen cupin loppuottelun häviäjälle kuuluisi europaikka jos voittaja menee muuta kautta kuten KuPS tällä kaudella.
Tämähän on nyt ihan hölynpölyä! Juurihan tällainen epäsuhta ja porsaanreikä korjattiin ja tukittiin (ja syystä!), jossa ratkaisevan ottelun eli
finaalin hävinnyt osapuoli palkittiin europaikalla tietyin reunaehdoin. Ei sellainen ale-myynti ole europelien arvon mukaista. Ihan sama kuin täällä myytäisiin kaviaaria Kalle-mätitahnan, ei vaan sanotaan Rainbow-mätitahnan polkuhinnalla. Ja shamppanjaa vichynä. Jokin roti!
Nyt ei puhuta säälistä eikä sairaudesta, ei sosialismista eikä (edes) solidaarisuudesta vaan armottomasta kilpaurheilusta, ammattilaisten ”parhaat voittaa ja vie kaikki kauniit naiset” pelistä.
Peli on kovaa eikä itku auta markkinoilla. Rakkaus on ostotavaraa ja kaikella on hintansa paitsi sillä yhdellä eli reilulla pelillä ja sen ydinmuodolla, vanhan maailman kilpaurheilulla: amatöörien ja herrasmiesten välisellä kunniakkaalla mittelöllä; kuinka uljasta, urheaa ja oikeudentajuista!
Tästä lahjomattomuuden alueesta on yhä rippeet jäljellä nykymuotoisessa huippu-urheilussa. Eikä siihen kuulu likainen kabinettipeli tai -politikointi. Ajatelkaa: Yksikään yhteiskuntamuoto tai poliittinen järjestelmä ei ole tähän, tähänkään, pystynyt! Siksi nostamme nyt maljan modernien Olympialaisten isälle Pierre de Coubertinille ja muistelemme ”menneitä suuruuden ja urheuden aikoja”, kuin ne olisivat pelkkiä valemuistojen kangastuksia, kolottavaa aavesärkyä siitä mitä me emme koskaan todella olleet.
Mutta ihanne on aina tärkein. Horisontti jota kohti hoipertelemme. Sillä me tiedämme, kun koittaa yö, tiedämme että edes yritimme, että yritimme ja yritimme parhaamme!
Ihanne on tärkein, ihanne ja vilpitön yritys kurottaa tähtiin!
