Jännä jos edustusoikeuden saaminen asumisperusteisesti koetaan jotenkin merkittävästi hyväksytymmäksi kuin edustusoikeus vanhempien/isovanhempien sukujuurien kautta. Erityisesti UAE:n tapauksessa kun kansalaisuus passivoidaan heti kun pelaaja ei enää edistä valtion tavoitteita maajoukkue-kansalaisena. Ei Indonesian hollantilaiset pelaajat mitenkään eettisesti kivuton kokonaisuus ole myöskään. Mitä olen ymmärtänyt niin monet ovat kuitenkin puhuneet aidosti omasta siteestään maahan ja indonesialaisesta identiteetistään. Maku asia sanoi koira kun muniaan nuoli, mutta tartuinpa tähän kuitenkin.
Niin, itse heidän asemassaan luultavasti sanoisin Indonesian lehdistölle, että teen tämän rahan takia ja koska toivon että maajoukkuepelaajan statuksesta ja ehkä jopa MM-kisoissa pelaamisesta olisi henkilökohtaista hyötyä uran kannalta. Mutta voihan se toki olla, että kánsallisidentiteetti ja juuritietoisuus heräävät nuoren jalkapalloammattilaisen mielessä ikään kuin refleksinomaisesti silloin kun miljardööri Erick Thorir ottaa yhteyttä maajoukkueessa pelaamisen tiimoilta..
Vakavasti puhuttuna mun mielestä sekä heritage-pelaajien että vain urheilun takia maahanmuuttaneiden kansallistettujen käyttäminen on eettiseltä kannalta jossain määrin ongelmallista. Ei se nyt silti ehkä kuitenkaan niinkään ole, että tyyppi joka käy maassa ensimmäistä kertaa vannoessaan uuden kansalaisen uskollisuudenvalan on mukisematta indonesialainen jalkapalloilija koska yksi isovanhemmista on syntynyt siellä (no, kai sen valankin voi tehdä lähetystössä..). Ja Qatariin tai emiraatteihin teininä muuttanut junnu ei missään tapauksessa sittenkään, kun on asunut siellä toistakymmentä vuotta ja tehnyt siellä koko ammattilaisuransa.. Ja tämä siis kärjistetty esimerkki, huomasin toki ettet itse ole tätä mieltä.
Indonesian tapauksessa vähän mietityttää sekin, ettei tuon pitäisi olla edes välttämätöntä. Pystyn ymmärtämään että esim. Komorit kokoaa maajoukkueensa melkein kokonaan Ranskan komoriyhteisöstä, koska maa on pieni ja rutiköyhä eikä mitään kilpailukykyistä, jos ylipäätään minkäänlaista, maajoukkuetta saarilla syntyneistä saisi kokoon.. UAE:t ja Qataritkin on taas väkiluvultaan aika pieniä joten tavallaan ymmärrän halun ostaa kv. prestigeä ostamalla urheilijoita kun sitä rahaa nyt sattuu löytymään, vaikka sitä hyvin ongelmallisena pidänkin. Indonesia on taas maailman neljänneksi väkirikkain maa (280 milj. as.) ja top10-kansantalous (ppp-mittarilla), joten luulis että ihan ominkin eväin voisi yrittää pärjätä eikä hakea pikavoittoja värväämällä joukkue reilut miljoona ihmistä käsittävästä Hollannin indoyhteisöstä..
Jos palaa keskustelun avanneeseen näkemykseeni arabijalkapallon tasosta, niin arabimaissa asuu noin 4% Aasian väestöstä. MM-karsinnan nyt päättyvässä vaiheessa ne veivät kuitenkin 50% paikoista, samoin ne muodostavat 50% edelleen MM-kisakuvioissa mukana olevista joukkueista. Tämä on mielestäni sitä
jäätävää suorittamista ja pitipä siitä tai ei niin kyllähän sitä tasoa Aasian mittapuilla löytyy. Ja vaikka UAE nykyään käyttää useita muualla syntyneitä pelaajia, sekin on tosiaan aikoinaan pelannut MM-kisoissa ja Aasian mestaruuskisojen finaalissa varsin kotoperäisin voimin (en ole varma, oliko ihan kokonaan). Halutessaan voi lisäksi muistaa, että kisoissa/jatkossa olevassa ei-arabialaisisessa kuusikossa on Indonesian lisäksi yksi maa joka ei oikeastaan ole Aasiaa ollenkaan..
Kazakstanhan oli aluksi huono, kun se tuli UEFAan. Ehkä se on kehittynyt UEFAssa ja UEFAn rahoilla.
1990-luvulla kun kazakitkin vielä pelasi Aasiassa, Uzbekistan kuitenkin pärjäsi keskimäärin paremmin. Eli pääsi MM-karsinnoissa pidemmälle ja selvisi Asian Cupiin, missä ei Kazakhstan näköjään koskaan pelannyt. Myöhempinä aikoina vertailu jää mutuiluksi koska panoksellisia pelejä samoissa turnauksissa ei ole, mutta kyllähän tällä hetkellä tilanne on se että uzbekeilla on sekä lukumääräisesti enemmän pelaajia ulkomailla että keskimäärin isommissa ympyröissä. Ja oman tuntuman mukaan näin olisi ollut ennenkin. Totta kai on ihan selvää, että Aasiasta on helpompi päästä MM-kisoihin kuin Euroopasta ja laajennuksen jälkeen ero vain on korostunut, mutta ei se nyt luultavasti Kazakstanillakaan mitään riemumarssia olisi ollut kun uzbekitkin pääsi vasta nyt.
Ainoa palloilulaji jossa Kiina menestyy on pöytätennis, eikä sekään ole joukkuelaji. Lentopallosta en tiedä.
Kiina on kyllä voittanut MM- ja olymplamitaleita sekä jalka-, kori- että lentopallossa, toki vain naisten sarjassa ja sielläkin menestys on ollut enemmän ajoittaista kuin jatkuvaa. Kyllä kai Kiina näihinkin panostaa ja globaalin supervallan statukselle olisi varmaan hyvästä pärjätä myös laajasti seuratuissa urheilulajeissa. Joku siinä siis kuitenkin tökkii. Luin joskus suomennetun Kiinan urheilumahtia käsittelevän kirjan ja siinä oli joku selitystkin, mutten nyt tarkasti muista mikä.. Liittyiko jotenkin siihen että maan urheilupolitiikka on tempoilevaa ja pitkäjänteisyys on usein puuttunut panostuksista..
