W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
: 18.09.2023 klo 14:51:35 |
|
En löytänyt vanhaa otsikkoa mistään niin perustetaan uusi. Puola tuo 2000 suurin alisuorittaja Euroopassa. Sillonkin kun karsinnat ovat onnistuneet niin kisoissa kyyti on ollut kylmää. Erityismainintana lohkojumboksi jääminen kotikisoissa 2012. Poikkeuksena erinomaiset em kisat 2016 jossa tien katkaisi vasta tuleva mestari Portugali puolivälierässä. Katarissa maa suoriutui mukiinmenevästi mutta nyt käynnissä olevat em karsinnat ovat taas olleet katastrofi. Aluksi täystyrmäys Tsekin vieraana, sitten nihkeät voitot kotona Albaniaa ja kivikovaa Fäärsaarta vastaan josta jälkimmäisen kaatoon tarvittiin heppoisesti tuomittu pilkku jonka lewandowski vaivoin painoi sisään. Kamelin selän katkoi shokkihäviö Moldovalle sekä viimeisimpänä häviö Albanialle.
Fernando Santos toimi siis näissä karsinnoissa valmentajana, outo haku sinänsä sillä Santos on koko uransa toiminut ainoastaan Kreikassa ja Portugalissa. Pelaajavalinnat ja miehen tietämättömyys Puolan liigasta saivat fanit suuttumaan jo keväällä jolloin kehnot tulokset karsinnoissa pakottivat liiton toimimaan. Vähän tuollainen backemainen haku Puolan liitolta, vanha äijä täysin uuteen ympäristöön ja voin vain kuvitella kuinka kalliiksi mestarisvalmentaja liitolle tuli.
Nyt sitten Puola etsii taas valmentajaa, unohdinkin että Santos olikin jo toinen portugalilainen päävalmentaja kun Paulo Sousa valmensi Puolaa lyhyen ajan 2021 mutta savustettiin ulos ennen katarin kisoja. Leo Beenhakker oli se kolmas ei-puolalainen päävamentaja maan historiassa.
70-80lukujen suurmaa jalkapallossa omaisi nytkin aivan erinomaisen rosterin joskin se 2000luvun kultainen sukupolvi alkaa olemaan jo eläkkeellä. Silti materiaaliin nähden Puola kyntää todella syvällä ja onkin mielenkiintoista nähdä tuleeko uusi sukupolvi joka rupeaa menestymään vai saako tämä vanha porukka vielä argentiina 2022 kaltaisen "vielä kerran pojat" palkintonsa. Glik, Grosicki, Lewandowski, Szczesny, Bereszynski ja Krychowiak kaikki reippaasti päälle 30v ja "nuoret" Milik ja Zielinskikin jo 29. Toki nuoriaikin on tullut rotaatioon, Matty Cash yksi näistä mielenkiintoisista nimistä.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #1 : 22.09.2023 klo 22:42:11 |
|
Michal Probierz on uusi Puolan päävalmentaja. Kokenut kotimaan pääsarjavalmentajajyrä ja nostettiin nyt maan u21 joukkueen peräsimestä pikakomennuksella miesten joukkueeseen. Kisapaikka irtoaa todennäköisesti jos on irrotakseen NL-playoffien kautta mutta selvää on että otteiden on parannuttava vielä tämän syksyn otteluissa. Etenkin kotirevanssi Moldovaa vastaan on tärkeä näytönpaikka ja tuo otteluhan pelataan jo seuraavassa ikkunassa 15.10.
Santosia huhuiltiin kesällä saudeihin mutta voi olla että surkean puolaseikkailun jälkeen mies kaipaa tutumpaa ympäristöä ja eiköhän Portugalista tai Kreikasta löydy halukkaita seuroja.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #2 : 17.10.2023 klo 15:41:18 |
|
Probierz aloittanut välttävästi hommat, kotirevanssia ei tullut joskin täysi katastrofi vältettiin moldovaa vastaan. Puolustuksessa on kuitenkin edelleen ladon ovet auki ja maalipaikoista viimeistely luvattoman heikkoa. Joukkue voikin käytännössä jo alkaa valmistautumaan nl playoffeihin sillä pahimmilla vastustajilla tsekillä ja Moldovalla matsi vähemmän pelattuna. Kaiken järjen mukaan Tsekki tästä menee jatkoon, paljon toki riippuu Moldovan kotipelistä Albaniaa vastaan.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
 |
Vastaus #3 : 09.06.2025 klo 09:01:07 |
|
Lewandowski ilmoitti, että on tauolla maajoukkueen toiminnasta, kunnes valmentaja vaihtuu.
|
|
|
|
el_capitan
Poissa
Suosikkijoukkue: Tunnelmaa huonontava elämysmatkailijamieshuora
|
 |
Vastaus #4 : 09.06.2025 klo 14:28:18 |
|
Lewa pelkaa... Tajunnut että parempi jäädä kotiin kun kohdata ärsytetty huuhkajalauma pahimpaan mahdolliseen aikaan
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #5 : 12.06.2025 klo 15:43:55 |
|
Monessa paikkaa jo mainittu mutta Probierz siis erosi, virallisesti omasta tahdostaan kai, mutta käytännössä Suomi-tappio vei liitonkin luottamuksen jalkojen alta eikä mahdollisuutta jatkaa enää ollut.
Puola on ja myös pitää itseään suurena futismaana, hieman samanlainen tilanne kun Tsekillä ja Unkarilla joilla kaikilla löytyy myös gloriaa historiasta mutta modernina aikana vähemmän urotekoja, poislukien ehkä Tšekin em-hopea 96. Tuo 90-luku oli taas Unkarille ja Puolalle aika synkkää arvokisatonta aikaa. Etenkin Puolalla oli huonoa arvontaonnea joutua vaikeisiin lohkoihin nousukiidossa olleiden Norjan ja Romanian kanssa. Jos hypätään historiassa eteenpäin niin 2000-luvulla kisapaikkoja alkoi viimein tulemaan, 2002&2006 mm kisat sekä em 2008. Etenkin Saksan kisoissa odotukset olivat todella korkealla mutta lopputulos niin kuin 2002 ja 2008 oli lohkoon jääminen. Kuitenkin tuo paluu säännölliseksi arvokisakävijäksi alkoi myös nostamaan vaatimuksia siellä menestymisestä ja kotikisat 2012 olivatkin todella suuri pettymys kun maa jäi taas kerran lohkoon. Tuolloin nuori Lewandowski oli murtautumassa maailman huipulle osana tuota Dortmundin kovaa puolalaiskolmikkoa Blasczcykowskin ja Pisczcekin kanssa jotka myös luonnollisesti pelasivat kisoissa. 2010-luvulla Puolalle kasvoi liuta huippupelaajia mutta heidän potentiaalin hyödyntäminen on ollut päänvaiva maalle. Valmentajarulettiin on myös sorruttu ehkä Adam Nawalkan viisivuotiskautta lukuunottamatta. Nawalkan (2013-18) suuri paikka oli Ranskan EM-kisoissa 2016. Jo mainitun kovan kolmikon lisäksi Glik, Milik, Zielinski, Krychowiak, Cionek, Linetty olivat mukana ja tuo joukkue on varmasti maan kaikkien aikojen kovimpia ja ylsikin puolivälieriin jossa hävisivät sitten tulevalle mestarille Portugalille. Kovin odotuksin Puola teki paluun mm-näyttämölle 2018 ja yhdessä Senegalin, Japanin ja Kolumbian muodostamassa lohkossa maa jäi suureksi yllätykseksi jumboksi. Aavikkokisoissa tiukassa taistossa Puola selvisi jatkoon vain hävitäkseen Ranskalle neljännesvälierässä.
Kovia pelaajia maa tuottaa ja nytkin stadikalla ollut joukkue haastaisi Hollannin lohkovoitosta hyvällä valmennuksella. Sitä hyvää valmennusta liitto on jostain syystä karttanut ja etenkin viimeiset vuodet ruletti on pyörinyt lujaa. Nawalkan lähdettyä 18 kisojen jälkeen oli Probierz viides valmentaja ja tästäkin ajasta Bresczek toimi kolme vuotta 18-21. Paulo Sousa ja Fernando Santos toimivat kumpikin vuoden jälkimmäinen lähes katastrofaalisin lopputuloksin. Tämä osaltaan edesauttoi sitä että Probierz haluttiin jättää rauhaan ja todella antaa mahdollisuus. Sääli vain että viimeistään kevään mittaan on käynyt selväksi ettei mies kyennyt pitämään kaikkia naruja käsissään. Liitto on viime vuosina heilunut ulkomaalaisten keikkatyöläisten ja pitkän linjan liigajyrien välillä, ja nyt onkin mielenkiintoista nähdä saadaanko kunnon hakuprosessi käyntiin vai sorrutaanko taas joko saunavalintaan a la Probierz tai otsikot silmissä jonkin ylihintaisen Rainierin naaraukseen.
Oma kysymys on myös mikä valta-asema on Lewandowskilla suhteessa liittoon, mm-nälkä on kova ja 2026 ovat satavarmasti Lewan viimeiset mm-kisat mikäli maa sinne etenee. Pidän lähes varmana että mies on avauksessa Suomea vastaan syksyllä jos vaan jalka nousee.
|
|
|
|
rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
 |
Vastaus #6 : 12.06.2025 klo 20:16:48 |
|
Jan Urbania on spekuloitu uudeksi valkuksi. Mikä lie Puolan Toke kyseessä, itselle ei ainakaan tuttu nimi ja meriitit valmentajana omasta liigasta yli kymmenen vuoden takaa. Ja vaikka Lewa syyskuussa avauksessa olisikin, niin mikä lienee joukkueen sisäinen koheesio kaiken viimeaikaisen sekoilun jälkeen...
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #7 : 13.06.2025 klo 12:17:14 |
|
Liiton pj Cezary Kulesza on myös pudotellut muutaman nimen jo spekuloidun Urbanin lisäksi. Jerzy Brzęczek, Jacek Magiera ja vieläpä Adam Nawałka. Listalla siis kaksi viimeaikaista ex maajoukkuevalmentajaa sekä Magiera jolla kokemusta junnumajuista sekä viimeksi Slask Wroclawin peräsimestä.
Media spekuloi myös Marek Papszunilla joka nosti Rakow Czestochowan Ekstraklasan kakkoseksi kuluneen kauden päätteeksi mutta omaa valmennuskokemusta Rakowin lisäksi vain Puolan alasarjoista. Myös ihmepoika 33v Adrian Siemieniec joka nyt ensimmäisellä pääsarjavalmennuskaudellaan vei Jagiellonia Bialystokin heti kolmanneksi sarjassa. Häntä on spekuloitu koska liiton pj Kulesza on itse Bialystokin kasvatti ja omaa suhteet seuraan. Kulesza myös on tähdentänyt lehdistölle että hän tekee itse valinnan, toisin sanoen palloliiton kaltaista prosessia tuskin Puolassa nähdään.
Muutama mediassa pyörinyt nimi pitää vielä mainita. Tätä nykyä Japanissa Urawa Red Diamondsia valmentava Maciej Skorza on sinänsä vahva kandidaatti että omaa kokemusta maajoukkueen valmennuksesta apuvalmentajana 2000 luvun alusta ja on hänelläkin pitkä pätkä ekstraklasassa valmennusta takana. Jokerikorttina Lukasz Piszczek joka olisi varmasti fanien keskuudessa suosittu valinta mutta hyvin epätodennäköinen koska valmennusura on toistaiseksi vasta yhden kauden mittainen ja käsittää apuvalmentajan pestin viime kaudelta Dortmundista.
Kirsikkana Jürgen Klinsmann joka oli itse cvllään lähestynyt liittoa muutama vuosi takaperin mutta torjuttu aivan liian korkean hintapyynnön takia. Näin muuten ulkomaalaisia nimiä ei mediassa ole pyörinyt vaikka Klinsin lisäksi isoja kaloja onkin vapaana mm. Löw ja Rainieri. Kaikesta päätellen uusi valmentaja on puolalainen. Aikamoisia liigajyriä tuo lista on täynnä tosin ehkä Skorzaa lukuunottamatta. Urbanilla sentään myös tuo yksi kausi Osasunan ruorissa vaikka mutten hänkin viihtynyt kotimaan sarjassa.
Oma veikkaus on Urban, Skorza tai Jacek Magiera. Kaikki vähän sellaisia Harri Kampman/ Siku Boström tasoisia valintoja (Puolan mittakaavassa). Liiton henki kyllä tuntuu vahvana näissä valinnoissa.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #8 : 18.06.2025 klo 19:58:31 |
|
Puolan lehdissä edelleen kirjoitetaan Skorzasta ja Urbania tunnutaan vaadittavan uudeksi valmentajaksi. Liiton pj on vissiin matkustanut Skorzaa tapaamaan eli saa nähdä. Ulkomaalaista ei ainakaan lehtien asiantuntijat tunnu haluavan maan peräsimeen, Santosin aika on vielä hyvin muistissa.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #9 : 19.06.2025 klo 18:33:24 |
|
En löytänyt tietoa siitä että Klose olisi itse hakenut päävalmentajaksi, häntä on virkaan ehdottanut Jan Tomaszewski joka nyt on jonkinlainen puolalaisen jalkapallon Juhani Tamminen, eli en vielä kauhean korkealle nostaisi tätä huhua. Toki Klosella on enemmän jo kannuksia valmentajana kun toisella saksanpuolalaisella Podolskilla jonka nimeä on nostettu mediassa virkaan.. Kaikki kuitenkin tuntuu viittaavaan siihen että virkaan haetaan ns. rivemäisen varmaa valintaa kun alla on kaksi ylihintaista portugalilaista ja liiton mies Probierz.. Se että valinnassa kestää ja että Skorza on seurajoukkueiden mm:ssä kiinni tuntuisi puoltavan hänen valintaansa joten annetaan 3 tähteä sille ja jäädään odottamaan.
E. Uutena nimenä hattuun Stanislav Cherchesov josta venäjän mediat kirjoittavat vahvana ehdokkaana. Itänaapurin medialle nyt ei kauheasti tarvitse antaa arvoa ja vaikea uskoa että jos ulkkaariin päädyttäisiin että se olisi kaikista nimistä Cherchesov. Tässä on kuitenkin se yhteys että liiton puheenjohtaja Kuledza on vanha kaveri maalivahtilegendan kanssa
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.06.2025 klo 10:56:48 kirjoittanut W.A. Watanabe »
|
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #10 : 23.06.2025 klo 15:50:45 |
|
Vaitonaista on ja Skorza edelleen vahvin ehdokas, liitto tosin joutuisi ostamaan hänet useammalla miljoonalla ulos Urawasta. Uuden valmentajan valinta tullee tapahtumaan Puolan jalkapalloliiton vaalien jälkeen jotka ovat 30.6. Siihen asti karuselli pyörinee ja toisaalta Probierzin mukana lopettaneen apuvalmentaja Milan haastattelusta käy ilmi että ilmapiiri on melko tulehtunut joukkueessa, tai oli sitä viimeisinä aikoina.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #11 : 25.06.2025 klo 16:16:55 |
|
Skorza hylännyt tarjouksen näemmä ja samalla paljastui että oli liiton ykköstoive pestiin. Huhuissa vahvimpina tällä hetkellä vapaana oleva Magiera sekä maajoukkuetta 18-21 valmentanut Jerzy Brzęczek jonka edellisestä valmennuspestistä alkaa olla useampi vuosi..
Ulkkarihuhuista en tiedä mutta toistaiseksi vaikuttaa siltä että ruoriin halutaan kotimainen nimi. Toki Skorzan karkaaminen voisi nostaa jonkun Klinsmannin tai Southgaten mahdollisuutta. Santosin jälkeen tosin tuskin halutaan riskeerata kallista nimeä joten Klinsiä tuskin nähdään.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #12 : 10.07.2025 klo 19:02:09 |
|
Kulesza on kertonut "tehneensä jo päätöksen mutta valittu ei vielä tätä tiedä". Jokatapauksessa nimi tullee kolmikosta Urban, Brzeczek, Magiera. On annettu ymmärtää että kaikilta ehdokkailta on etenkin kysytty Lewandowskista. Sataa huuhkajien laariin kaikki tämä epämääräisyys ja hitaus sekä Lewan riippakivimäinen preesens koko prosessissa.
|
|
|
|
W.A. Watanabe
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkueet, Potkupallopessimismi
|
 |
Vastaus #13 : 18.07.2025 klo 19:30:54 |
|
Ja näin. Kokenut vanha kettu Jan Urban uusi päävalmentaja. Ei mitenkään yllättävä valinta ja vaikka sopimuksen pituutta ei näytä olevan paljastettu niin ymmärtääkseni se on mm-karsintojen loppuun asti plus optio jatkosta. https://www.espn.com/soccer/story/_/id/45756200/poland-urban-new-manager-probierzhttps://www.fifa.com/en/tournaments/mens/worldcup/canadamexicousa2026/articles/poland-jan-urbanFootball: Jan Urban unveiled as new Poland coach 17.07.2025 13:15 Former player-turned-manager Jan Urban was officially unveiled on Thursday as the new head coach of Poland’s national soccer team, replacing Michał Probierz.
Polish Football Association (PZPN) head Cezary Kulesza told a news conference that Urban, a former national team player and experienced coach, was "the right choice" to lead the team.
"Jan Urban was an excellent player and was also a member of our coaching staff in the past," Kulesza said. "He is a coach with a wealth of experience. I believe he is the right choice for the job."
Kulesza added that the search for a new coach — following Probierz’s resignation last month — took several weeks because the association wanted to select the most suitable candidate, state news agency PAP reported.
Urban said he would work to resolve any internal issues within the squad through direct communication with players.
"The best way to resolve problems is through conversation," Urban told reporters at the National Stadium in Warsaw. "That’s how I’ve always approached things. I want to hear from both sides.”
Probierz stepped down on June 12 after a World Cup qualifying loss to Finland and a public falling-out with star striker Robert Lewandowski.
Urban, 63, is a seasoned coach with extensive experience in both domestic and international football.
As a player, he represented clubs including Zagłębie Sosnowiec, Górnik Zabrze and Spain’s Osasuna.
He earned 57 caps for Poland between 1985 and 1991, scoring seven goals and featuring in the 1986 World Cup in Mexico.
Urban began his coaching career with youth teams in Spain before taking senior roles at clubs such as Legia Warsaw, Osasuna, Lech Poznań, Śląsk Wrocław, and most recently Górnik Zabrze, from which he was dismissed in April.
He has previously served as an assistant coach for the national team under Dutch manager Leo Beenhakker.
Who's the captain? Poland suffered a humiliating 2-1 defeat to lower-ranked Finland in Helsinki on June 10, a loss that dealt a blow to the team’s chances of securing automatic qualification for next year’s tournament in North America.
Tensions had escalated after Probierz stripped Lewandowski of the captain’s armband, naming Inter Milan midfielder Piotr Zieliński as his replacement.
Lewandowski said on June 8 he would no longer play under Probierz, citing a breakdown in trust—a stance he reiterated in an interview published a day later.
Kulesza said last month that the decision about Lewandowski's future with the national team would be up to the next coach.
'We simply cannot afford not to have Robert in this team' Urban said in an interview on Wednesday that he would do everything he can to bring Lewandowski back to the national squad.
Speaking to the Polish Football Association’s official channel Łączy nas Piłka, Urban said he intends to meet with the Barcelona forward in person to discuss the way forward.
"Let’s imagine, because no one has said this yet, that Robert really is done with the national team and wants to focus solely on his club at the end of his career. That’s possible,” Urban said. “But I will do everything I can to make sure that doesn’t happen — because we all know the situation Polish football is in. As of today, we simply cannot afford not to have Robert in this team."
Urban added that Lewandowski has played a decisive role in Poland’s recent appearances at major international tournaments.
“To understand the full picture, I need to speak with him directly,” the coach said. “I won’t judge this situation from a distance. I won’t hesitate to travel to meet him — and there’s nothing wrong with that. Other coaches have done the same with players like Cristiano Ronaldo and Lionel Messi.”
Urban declared that open dialogue would be key not just with Lewandowski, but across the entire team.
“Only through conversation can I form my own opinion about what happened and how to move forward,” he said. “Robert is an extremely important figure for our national team. His age? Sorry, but the numbers he’s putting up in La Liga — not in, say, Saudi Arabia — speak for themselves.”
Lewandowski, who turns 37 in August, is Poland’s all-time leader in both caps and goals, at 158 and 85 respectively.
Urban also said in the interview that he would speak with Zieliński to better understand his perspective.
Poland began its World Cup qualifying campaign in March with a 1-0 home win over Lithuania, followed by a 2-0 victory against Malta and the away defeat to Finland.
After three rounds of qualifiers, Poland sit third in their qualifying Group G with six points. Finland lead the group with seven points from three games, followed by the Netherlands with six points from two matches.
Poland will face the Netherlands away on September 4 and host Finland on September 7 in their next World Cup qualifiers.
The top two teams in each group will qualify automatically.
The 2026 World Cup will be held in June and July next year in the United States, Canada and Mexico.
Poland reached the round of 16 at the 2022 World Cup in Qatar before being eliminated by eventual runners-up France.
https://www.polskieradio.pl/395/7790/Artykul/3552571,football-jan-urban-unveiled-as-new-poland-coach
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.07.2025 klo 19:42:38 kirjoittanut W.A. Watanabe »
|
|
|
|
|
eikka okapi
Poissa
|
 |
Vastaus #14 : 19.07.2025 klo 01:06:36 |
|
Ja näin. Kokenut vanha kettu Jan Urban uusi päävalmentaja. Taitaa se tämä Jan lähinnä ratsastaa veljensä Keithin maineella.
|
|
|
|
|
|