Joo, isoimmat plussat tänään Coffey, Baliso ja Tainio. Niinku edelliseen tekemiseen nähden.
Toki Liimatta, Morais ja Pallas ovat olleet se tehokolmikko kaikissa näissä liigacupin peleissä, että parhaat pelaajat varmaan sieltä osastolta tänäänkin löytyi.
Forsström on esittänyt ihan positiivisia otteita. Taskilan ohella kaveri josta itse en odottanut mitään. Mutta hyvä homma että noin hyvin suorittavat.
Pientä nukkumista koko linjalta SJK:n maalissa. Lisäksi oli aikoja jolloin keskikentän pohjan tuki linjalle oli riittämätön ja SJK pääsi laukomaan hyviltä paikoilta.
Affista turha sen suurempia sanoa, kuin että pallollisesti vaikutti heti kovalta pelurilta. Sekin kertoo paljon, että 45 minuuttia oli tämän hetken valmius.
Onhan tässä ihmeen hyvä meininki, vaikka ei läheskään paras kokoonpano ole edes käytettävissä.
Vepsu ja Ilves väänsi nollanollat, eli tosiaan jatkoon riittää Valkeakoskella tasurikin. Mutta jos nyt en ihan kujalla ole, niin lohkon voittamalla sais kotipelin välieriin. Ja tähän mennessä kaikki vieraspelit voittoja ja kotipelit tasureita, eli eiköhän ensi perjantaina sama tahti jatku.
Instastoryille taas kerran

Luquinhasin neljä tikkiä, mutta kolme pistettä etenkin nosti hymyn huulille.