Pelaajan, joka johtaa liigan tehopörssiä ja on joukkueensa paras maalintekijä liigassa, pitäisikin nyt yhtäkkiä jäädä kesken kauden eläkkeelle?
Jotain rajaa näihin juttuihin ja vähän kunnioitusta kaikkien aikojen suomalaiselle maajoukkuepelaajalle.
Kaikille hyökkääjille tulee maalittomia kausia, etenkin, jos hyökkääjä on 35-vuotias. Tekeminen on juuri tällä hetkellä toki väsyneen näköistä, mutta kausi on pitkä.
Kausi on todellakin pitkä kuin valtion leipä, ainakin yhtä pitkä kuin leivätön metallipöytä jos kakkua saa sopivasti eikä liikaa. Mutta sekin voi toki olla liikaa veteraanille.
Onneksi ei enää talvisarjassa sentään tarvitse vääntää ylipitkää kautta keskellä pimeyttä jossa kukaan ei kuule äänetöntä huutoasi.
Eikä sitä paitsi edes välittäisi vaikka "kuulisi". Suuri maailma ei tässä eroa oleellisesti ulkoavaruudesta. Kylmiä ja yksinäisiä paikkoja. Molemmat. Toistensa kolkonhyytäviä vertauskuvia. Ja ne - avaruus, aika, yksinäisyys, gravitaatio pudotus, syöveri ja pimeys - sekä tämä sirkus nimeltä ihmiskunnan kasvot paljaina edessämme - sopivat vain sellaisille kosmopoliiteille ja ja hengen jättiläisille - filosofi-kirjailijoille ja muille alan taiteilijoille - jotka ylentävät tuon kaiken hirveyden nimenomaan jaloksi taiteeksi kuten aiwotrustimme LKK tekee - tai ainakin vilpittömästi (eli ei) PYRKII tekemään.
Siksi tiedämme mistä puhumme. Eikä meidän tarvitse muuta tietää.
Turhaan ei sellainen sanonta ja vertaus ole tehnyt kotiaan puhuntaamme kuin
As well I could be in the Moon: Yhtä hyvin voisin olla kuussa Siitä me nyt puhumme. Ja siellä me olemme olleet, viruneet vuosia. Seuranamme vain ajatuksemme ja yksityinen helvetti. Tosin silloin me olimme vielä "minä": Siperia - tai
kuu (on Earth) - opettaa. Wink wink.
Turha odottaa ulkoista pelastuspartiota. Sellaista ei ole eikä koskaan tule. Kaikki vastaukset ovat aina sisälläsi.
Tarkoitamme:
Fuck, as well I could be in the fucking Moon!
-- Shawshank Redemption gave me this:
Get busy living or get busy dying.- And The Hours by the mouth of Virginia Woolf (by Nicole Kidman):
Between Richmond and death I choose death.Tiedämme mistä puhumme. Olemme omia vanginvartijoitamme. Meidän tehtävämme on yksikäsitteinen ja selkeä: murtautua itsestämme vapauteen. Ulos. Iloon. Elämään. Ja aurinkoon. Aina aurinkoon
(Peli on pelin hengessä. Ilman henkeä ei ole mitään. Paitsi nappuloiden eloton siirtely voittojen ja tappioiden tyhjyyttään kumisevalla laudalla.)
Olemme puhuneet. Ja kiitämme. Me kiitämme aina. Se on "hienon sielun" tunnusmerkki. Eikä muita sieluja ole. Vain hienoja.
Aivan. Mihin me jäimmekään? Aivan niin. -- Teemu, kun kuitenkin luet. Anna näiden vahvojen ja painavien sanojen asettua sinuun ja kohottaa sinut painossaan ja paradoksissaan arjen hetkellisten vaikeuksien ja kaikkien yhdentekevyyksien yläpuolelle.
-- Feel the privilege. Feel the content heart. And give your all on the pitch. We ask no more; no less either. Your heart on the court. That's it. And that must be enough.