Hauccuceecaicci
Poissa
|
 |
Vastaus #200 : 26.03.2019 klo 23:01:29 |
|
Luxemburgia usein oudosti rinnastetaan oikeisiin kääpiöihin, vaikka kyse on väkimäärältään miltei tuplasti Islantia suurempi valtio. Ja jossain määrin perinteinen futismaakin, vaikka luonnollisesti mitään suurta menestystä pienehkö (ei kääpiö) maa ei ole nauttinut.
Ei Luxemburgista moni ole napsinut viime vuosina helppoja vierasvoittoja, vaan kotijoukkue on pitänyt isojakin tiukilla ja viime vuosilta löytyy ihan komeita kotivoittoja. Esim. viime syksynä kaatui Moldova 4-0 ja viime vuosina mm. Unkari sekä Kreikka ovat kaatuneet harjoitusmaaotteluissa. Ranskakin jäi karsinnoissa pari vuotta sitten kotonaan maalittomaan tasuriin Luxemburgia vastaan.
Mutta tosiaan, kun katsoo tuloksia katsoo pidemmälle taakse, niin onhan Luxemburgilla niin maa- kuin seurajoukkuepuolellakin selkeä noususuhdanne ollut vuosikausia meneillään.
e. Harmi, ettei johto pitänyt, mutta taas osoitus siitä, ettei kyse ole mistään futiskääpiöstä.
Se on ihan luonnollista se noususuhdanne. Pitäähän maan päästä vielä arvokisoihin ennen Suomea (on Suomen kanssa pisimpään arvokisoihin karsinut Euroopan maa ilman kisapaikkaa).
|
|
|
|
OHTO
Poissa
|
 |
Vastaus #201 : 26.03.2019 klo 23:02:21 |
|
Pjanic vähä pomiittaa. Bosnia vaikuttaisi olevan ns. Real deal
|
|
|
|
Bossu
Poissa
|
 |
Vastaus #202 : 26.03.2019 klo 23:12:22 |
|
Sveitsin maalissa selkeä käsivirhe boksissa.
|
|
|
|
Timpsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #203 : 26.03.2019 klo 23:29:16 |
|
Norja 1, Ruotsi 0. Helposti aukeaa kyllä Ruotsin puolustus. Norjon johto on täysin ansaittu, sen verran kaoottista on ruotsalaisten pelaaminen. Tilanne voisi helposti olla jo 3-0.
|
|
|
|
C.V. Rama
Poissa
|
 |
Vastaus #204 : 26.03.2019 klo 23:31:03 |
|
Sveitsin maalissa selkeä käsivirhe boksissa.
Norjan maali puolestaan metrin jasso.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #205 : 26.03.2019 klo 23:31:55 |
|
Norja 1, Ruotsi 0. Helposti aukeaa kyllä Ruotsin puolustus. Norjon johto on täysin ansaittu, sen verran kaoottista on ruotsalaisten pelaaminen. Tilanne voisi helposti olla jo 3-0.
Maali taisi olla paitsio, mutta kuten sanottua, ansaittu johto. Vaikeaa on ruotsalaispuolustuksella, kun palloa tulee koko ajan.
|
|
|
|
Carlos83
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi, Ilves
|
 |
Vastaus #206 : 26.03.2019 klo 23:40:51 |
|
Italia - Liechtenstein puoliajalla 4-0. Maalintekijöinä Sensi, Verratti sekä Quagliarella kahdesti pilkulta. Molemmat pilkut käsivirheistä, joista toisesta myös vierailijoiden toinen toppari suoralla punaisella pihalle. e. Laukaukset 45 minuutin jälkeen 26-3 Italialle. Maalia kohti 8-1. 
|
|
|
|
Forza Lupi
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliiga, Ykkösliiga, Liigacup, Ligue 1
|
 |
Vastaus #207 : 26.03.2019 klo 23:43:42 |
|
oli kyllä törkeen nätti se kulmasta volley boksin ulkopuolelt olis saanu mennä sisään
|
|
|
|
Olsen
Poissa
|
 |
Vastaus #208 : 26.03.2019 klo 23:44:28 |
|
Italia - Liechtenstein puoliajalla 4-0. Maalintekijöinä Sensi, Verratti sekä Quagliarella kahdesti pilkulta. Molemmat pilkut käsivirheistä, joista toisesta myös vierailijoiden toinen toppari suoralla punaisella pihalle. e. Laukaukset 45 minuutin jälkeen 26-3 Italialle. Maalia kohti 8-1.  Tuohan on kova juttu että Liechensteinilla on jopa laukauksia.
|
|
|
|
Hog
Poissa
|
 |
Vastaus #209 : 26.03.2019 klo 23:56:49 |
|
Norjan maali puolestaan metrin jasso.
Käsittämätöntä että tämä meni linjurilta ohi! Ei näköesteitä eikä mitään, eikä tosiaan ollu mikään senteistä kiinni vaan reilu.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #210 : 27.03.2019 klo 00:03:53 |
|
Norja 2-0 - vastahyökkäys joka uhkasi jo kuolla, mutta Josh King puskee keskityksen sisään.
|
|
|
|
Timpsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #211 : 27.03.2019 klo 00:06:52 |
|
Norja 2-0 - vastahyökkäys joka uhkasi jo kuolla, mutta Josh King puskee keskityksen sisään.
Uskomatonta koomailua Ruotsin keskikentältä. Ja nyt Ekdal tolppaan.. ei kyllä onnistu mikään tänään.
|
|
|
|
Avspark
Poissa
|
 |
Vastaus #212 : 27.03.2019 klo 00:07:22 |
|
Näyttää mestarin ja oppipojan kamppailu kääntyvän vielä Lagerbäckille. Ja tokihan se oli jo karsintojen alussa selvää että Lagerbäckin jengi menee kisoihin ja Ruotsi, Espanja ja Romania sitten tappelee toisesta paikasta.
|
|
|
|
Djortikkaeff
Poissa
Suosikkijoukkue: Awaiting Construction Oulu
|
 |
Vastaus #213 : 27.03.2019 klo 00:07:42 |
|
Kreikalle penaali ja Fortunis naulaa sen rysään. ja Bosnialle joulukortti perään! Hulinaa!
Pjanic talloo kreikkalaisen jaloille ja lentää pihalle! Herkkua Suomelle, ei pelaa siis kesäkuussa Ratinassa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.03.2019 klo 00:09:53 kirjoittanut Djortikkaeff »
|
|
|
|
|
HerraHillo
Poissa
|
 |
Vastaus #214 : 27.03.2019 klo 00:08:32 |
|
Bosnia tekee sen ihan itse. 
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #215 : 27.03.2019 klo 00:10:21 |
|
Uskomatonta koomailua Ruotsin keskikentältä. Ja nyt Ekdal tolppaan.. ei kyllä onnistu mikään tänään.
Ja hajosi vielä samassa tilanteessa.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #216 : 27.03.2019 klo 00:10:38 |
|
Pjanicin punikille massiivinen  Vielä Kreikka tasoihin, niin täydellinen ilta.
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
 |
Vastaus #217 : 27.03.2019 klo 00:13:09 |
|
Pjanicin punikille massiivinen  Vielä Kreikka tasoihin, niin täydellinen ilta. Jep. Sopivasti Pjanic pelikieltoon Suomea vastaan 
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #218 : 27.03.2019 klo 00:14:02 |
|
Onnistui Ruotsilta sentään pilkun paluupallosta kavennus. Jarstein torjui Granqvistin yrityksen. Ihan oli hyvin järjestelty tilannekin, mistä tuo pilkku tuli.
Ja heti perään Jarsteinilta melkoinen gamesaver. Ruotsi oli tulla nopeasti tasoihin.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #219 : 27.03.2019 klo 00:28:32 |
|
Sekä Portugali että Luxemburg ovat ilmeisesti tehneet protestin Moraesin pelaamisesta Ukrainan riveissä. Päätöstä odotetaan toukokuun loppuun mennessä, tosin ukrainalaiset ovat ilmeisen varmoja, että mitään ongelmaa Moraesin edustusoikeudessa ei ole ja protestit jäävät tuloksettomiksi. Niin varmoja ilmeisesti ovat olleet, että Portugalin protesti oli tiedossa jo ennen Luxemburg-ottelua, mutta silti päättivät peluuttaa Moraesia ottelussa.
|
|
|
|
HerraHillo
Poissa
|
 |
Vastaus #220 : 27.03.2019 klo 00:28:37 |
|
Ja Kreikka tasoihin. Tästä tulikin lopulta aivan täydellinen futisilta.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #221 : 27.03.2019 klo 00:28:58 |
|
Kyllä! 2-2. Tähän saa sitten jäädä.
|
|
|
|
kaukaasiantuntija
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, ManU
|
 |
Vastaus #222 : 27.03.2019 klo 00:29:23 |
|
Aika nätti pusku. Kreikka tekee vielä.
|
|
|
|
Timpsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #223 : 27.03.2019 klo 00:30:31 |
|
Hyvä kiri Ruotsilta, nyt jo 2-2. Munkilla puolustajan kautta yläpesään.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #224 : 27.03.2019 klo 00:30:37 |
|
Ja Ruotsi Quaisonin kimmokemaalilla tasoihin. Norja saa kyllä muutamaa hukattua vastahyökkäystä kiroilla jälkeenpäin.
|
|
|
|
|
|