aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #175 : 06.10.2017 klo 03:26:02 |
|
0-0 HT. Tasapaksua. Argentiina hallitsee, mutta ei luo paikkoja liukuhihnalta, mikä sopii koko karsintojen pelaamisen kuvaan Albicelesten osalta. Messillä pari paikkaa: Yksi matalana annetusta kulmapotkusta, toinen boksin ulkopuolelta hieman ohi blokkauksen kautta menneen laukauksen myötä. Messi pelasi Benedettolle vielä puoliajan loppuun huipputontin, mutta ei maistunut. Peru loi tasan yhden maalipaikan (etutolpalle Farfanille), mutta se oli sitäkin vaarallisempi. Jos Argentiinan puolustuspelaaminen pelaa virheettömän pelin eli pitää nollan, on sillä mahdollisuudet kisoihin, sillä tuolla hyökkäyspelaamisella ei yksinkertaisesti yhtä maalia enempää uskalla luvata - jos edes sitä. Chile näyttää johtavan tauolla 1-0, joten sikäli sitä suuremmalla syyllä se voitto on vain otettava tänään, mikäli kisoissa ensi kesänä aikoo pelata. Hyökkäyspäähän voisi tuoda joillain vaihdoilla lisää laatua viimeisiin ratkaisuihin...
Edit: Pahinta on, että yleensä toisella puoliajalla Albicelesten pakka on hajonnut ja se on pelannut surkeasti. Näin on käynyt niin monesti näiden karsintojen aikana. Avain oli mennä johdossa tauolle. Hirveältä näyttää...
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.10.2017 klo 03:30:53 kirjoittanut aquel »
|
|
|
|
|
JiiPee
Poissa
|
 |
Vastaus #176 : 06.10.2017 klo 03:34:57 |
|
Tehotonta pyörittelyä Argentiinalta. Messillä taas maajoukkueesta tuttua puristamista ja väkisinyrittämistä, iso määrä pallonmenetyksiä ja vääriä valintoja boksin tuntumassa, mutta silti edelleen kaikki merkittävät hyökkäykset kulkevat Messin kautta ja tuskin mitään tapahtuisi ilman. Kolme paikkaa siellä oli, kaksi Messin vetoa ja yksi Messin keskitys Benedettolle, varsinkin viimeisestä olisi pitänyt tehdä. Banega, Mascherano ja Acuna ihan hyviä, Di Maria taas tapansa mukaan aika pihalla. Perulla yksi sauma, mutta Farfanin ohjaus maalin edestä ohi.
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #177 : 06.10.2017 klo 03:37:57 |
|
Tuplapaikka, Messi tolppaan... Ei tähdet ole kohdillaan.
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #178 : 06.10.2017 klo 03:52:41 |
|
Minkälaisen paikan Messin pitää luoda että joukkuekaverit tekevät maalin?
|
|
|
|
Davbeck
|
 |
Davbeck
Vastaus #179 : 06.10.2017 klo 03:53:36 |
|
Minkälaisen paikan Messin pitää luoda että joukkuekaverit tekevät maalin?
En kyllä enää tiedä. Ei tunnu uppoavan mistään taas.
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
 |
Vastaus #180 : 06.10.2017 klo 03:54:12 |
|
Bielsalaisiin voi aina luottaa, jos tykkää vaihdoista joita on vaikea ymmärtää. Gago ratkaisemaan!
Rigonin ohivedon myötä jokainen Argentiinan hyökkäyspään pelaaja missannut hyvän maalintekopaikan... Kyllä sen tietää, missä päässä näiden jälkeen yleensä kolisee.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #181 : 06.10.2017 klo 03:54:38 |
|
Gago tuli sitten ratkaisemaan MM-paikan. Mutta kenelle? Epätoivo alkaa jo hiipua, eikä mistään mene sisään..
|
|
|
|
OHTO
Poissa
|
 |
Vastaus #182 : 06.10.2017 klo 03:54:47 |
|
Lähellä oli 
|
|
|
|
Davbeck
|
 |
Davbeck
Vastaus #183 : 06.10.2017 klo 03:56:11 |
|
Gago tuli sitten ratkaisemaan MM-paikan. Mutta kenelle? Epätoivo alkaa jo hiipua, eikä mistään mene sisään..
Eipä se pitkään ehjänä säilynyt. Pystyy kuitenkin jatkamaan näköjään.
|
|
|
|
Lupotelli45
Poissa
|
 |
Vastaus #184 : 06.10.2017 klo 03:58:35 |
|
Enzo Perez... hyvää yötä😡
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #185 : 06.10.2017 klo 04:01:21 |
|
Eipä pystynyt Gago jatkamaan. Vähän sääliksi kyllä miestä käy ja huonoa tuuria, mutta pakko sanoa, että ei mennyt ihan top3-vaihtoihin tämä. Toki Sampaoli piti siinä mielessä pään kylmänä, ettei sinne alettu Dybalaa heittämään tässä vaiheessa sisään. Yli 20 minuuttia vielä aikaa kuitenkin ja eiköhän loppukiri saada näilläkin veijareilla aikaiseksi.
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #186 : 06.10.2017 klo 04:11:23 |
|
Mascherano rikki. Kyllä se oli sitten siinä...
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #187 : 06.10.2017 klo 04:13:48 |
|
Kolumbia mennyt johtoon.
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
 |
Vastaus #188 : 06.10.2017 klo 04:17:35 |
|
Kolumbia mennyt johtoon.
Ja Ecuador tasoittanut. Tärkeät viimeiset minuutit monessa paikassa. Chile heti kuitenkin jälleen johtoon. ... Ja Paraguay tasoittaa
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.10.2017 klo 04:21:46 kirjoittanut Ayu »
|
|
|
|
|
C.V. Rama
Poissa
|
 |
Vastaus #189 : 06.10.2017 klo 04:21:57 |
|
Kunnon fanipoikaselostaja Viasatilla Argentiinan pelissä: "It's almost like a penalty!", kun Messi pääsi kokeilemaan vaparia 18 metristä. Jotain rajaa kuitenkin..
|
|
|
|
JiiPee
Poissa
|
 |
Vastaus #190 : 06.10.2017 klo 04:30:13 |
|
Kaiken pupelluksen jälkeen viitossija on edelleen varma, jos Argentiina voittaa Ecuadorin vieraissa. Se on kyllä valtava jos tällä viimeistelyllä ja henkisellä kantilla mitä tänään nähtiin.
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #191 : 06.10.2017 klo 04:30:14 |
|
Kun jalkapallo-ottelun voittaminen on noin vaikeaa kuin se Argentiinalle on, ei silloin pidäkään missään kisoissa pelata. Messi loi aivan tarpeeksi paikkoja ottelun voittamiseen, vaikka ei henk. koht. tasolla pelannutkaan mitään unelmapeliä. Kisapaikka on edelleen mahdollinen, mutta vaatii voittoa tiistaina Ecuadorista. Tuskaista seurattavaa.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #192 : 06.10.2017 klo 04:30:45 |
|
Paraguay voitti lopulta! En tiedä mitä Viaplayn selostaja sekoili. Kyllähän Argentina edelleen voitolla Perun tai Kolumbian ohi kiilaa, luultavasti myös Chilen. Mutta eri asia onkin pystyykö Albiceleste voittamaan.
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
 |
Vastaus #193 : 06.10.2017 klo 04:31:15 |
|
Paraguay nousi vielä voittoon, tätä tuskin Peru toivoi - vaikka suora paikka onkin nyt omissa käsissä. Melkoista, jos Kolumbia saa oman paikkansa vielä sössittyä, kun tänään kymppi ennen päätösvihellystä olivat jo toinen jalka kisoissa.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #194 : 06.10.2017 klo 04:36:03 |
|
Paraguay nousi vielä voittoon, tätä tuskin Peru toivoi - vaikka suora paikka onkin nyt omissa käsissä. Melkoista, jos Kolumbia saa oman paikkansa vielä sössittyä, kun tänään kymppi ennen päätösvihellystä olivat jo toinen jalka kisoissa.
Muutenkin Paraguayn voitto sotki pakkaa melkoisesti, sillä kohtaavat viimeiselle kierroksella kotonaan Venezuelan eli päätynevät 27 pisteeseen, millä voi hyvin irrota jopa suora kisapaikka. e: Melkoinen viimeinen kierros luvassa.
|
|
|
|
Lupotelli45
Poissa
|
 |
Vastaus #195 : 06.10.2017 klo 04:43:12 |
|
Onneksi paraguay voitti kolumbian kisapaikka on vielä argentiinan käsissä jos edes voittavat ecuadorin. Onneksi Messi on olemassa toivottavasti hänen sysipaskat joukkuetoverit ovat pelipäällä tiistaina.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #196 : 06.10.2017 klo 04:45:30 |
|
Pakko oli katsoa viimeiset viisi minuuttia tuosta Kolumbia-Paraguay -ottelusta ja ei helvetti mikä loppu  Los Cafeteros teki sen kyllä ihan itse... Ospina etunenässä totaalinen sulaminen isänniltä ja Paraguay, tavalleen tyypillisesti nousi vähemmän kauniilla tavalla kuilun partaalta Kolumbian vielä hakiessa voittomaalia (ryssien vierailijoiden tasoituksen jälkeenkin noin neljä läpiajoa).
|
|
|
|
Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #197 : 06.10.2017 klo 06:02:41 |
|
En ole Etelä-Amerikan karsintoja seurannut, mutta jos joukkueella on käytettävissä Icardin ja Dybalan tasoisia pelaajia niin miksei ne avaa? Ja jos ne ei avaa niin miksei niitä oteta edes vaihdosta kentälle? Olisi kyllä harmi jos Argentiina jää kisoista ulos. Mm-kisat ilman Argentiinaa ei ole sama asia kuin heidän kanssaan. Lisäksi noin hyökkäyspään osalta olisi yksi kisojen mielenkiintoisimmista joukkueista. Jokseenkin käsittämätöntä jos tuolla materiaalilla pystyvät kisoista ulos jäämään.
e. No onhan nuo näköjään aiemmissa peleissä avanneet. Ei voi kuin ihmetellä miten pystyvät noin reilusti alisuorittamaan.
|
|
|
|
asdas
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, klubi
|
 |
Vastaus #198 : 06.10.2017 klo 08:17:01 |
|
Onneksi paraguay voitti kolumbian kisapaikka on vielä argentiinan käsissä jos edes voittavat ecuadorin. Onneksi Messi on olemassa toivottavasti hänen sysipaskat joukkuetoverit ovat pelipäällä tiistaina.
Voivat jopa mennä jatkoon tasurilla jos Chile häviää Brasseille yli maalilla ja Kolumbia voittaa tai Peru voittaa yli maalilla(jos toi nyt maalierolla menee).
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
 |
Vastaus #199 : 06.10.2017 klo 08:41:38 |
|
En ole Etelä-Amerikan karsintoja seurannut, mutta jos joukkueella on käytettävissä Icardin ja Dybalan tasoisia pelaajia niin miksei ne avaa? Ja jos ne ei avaa niin miksei niitä oteta edes vaihdosta kentälle? Olisi kyllä harmi jos Argentiina jää kisoista ulos. Mm-kisat ilman Argentiinaa ei ole sama asia kuin heidän kanssaan.
Icardi avasi Venezuelaa vastaan ja oli aivan yhtä nallipyssy kuin tämä mikälie Benedetto, vaikka maaliviivalta yhden sisään juoksikin. Icardi olisi yön pelissä varmaan tullut kehiin sillä oli lämmittelemässä ja sai jo ohjeita valmennukselta, mutta Gago rikkoikin itsensä välittömästi kentälle pääsyn jälkeen ja kolmas vaihto jouduttiin käyttämään siihen. Ensimmäinen vaihtohan jouduttiin käyttämään perinteisesti Di Mariaan kun taas selvisi ekalla jaksolla, että tänään on miehellä se sysipaska päivä. Mitä itse otteluun tulee, niin jatkumoa Venezuela-pelille, aivan käsittämätöntä, että ensinnäkään tuon enempää paikkoja ei luoda kun silloin kun sellainen luodaan niin näyttää tapahtuvan todella kivuttomasti ja vielä käsittämättömämpää, että kun sen puolisen tusinaa A-luokan paikkoja kuitenkin luodaan niin nämä seurajoukkueidensa maalipyssyt eivät mistään palloa sisään saa. Tänään siis tuhlailuvuorossa Benedetto ja viimeksi Icardi. Argentiina on perinteisesti vuoristossa ollut todella surkea ottaen yleensä onnettomalta Bolivialtakin selvin numeroin pataan, joten vaikeaa tulee viimeisessä matsissa, vaikka Ecuador saattaa lannistuneena tulla kun omat saumat menivät viime yönä. Voi kuitenkin turvallisesti sanoa, että jos siitä ei voittoa tule, niin itse ovat perseilleet kaikki saumansa. Nyt saatiin vielä viime hetken avut Paraguaylta, että kaikki on yhä omissa käsissä. Jos Kolumbia tuon olisi voittanut niin kuin vielä 88 minuutin kohdalla näytti, niin välttämättä voittokaan viimeisestä pelistä ei olisi riittänyt.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.10.2017 klo 08:44:35 kirjoittanut Ben »
|
|
|
|
|
|
|