Samalla Renard taisi nousta ensimmäiseksi valmentajaksi, joka on voittanut Afrikan mestaruuden kahden eri maajoukkueen peräsimessä.
Näin se taitaa olla:
http://pulse.ng/sports/football/afcon-2015-final-herve-renard-vs-avram-grant-history-makers-id3466532.htmlAn unsuccessful player, Trash collector businessman, Herve Renard can become the first coach to win the African Cup of Nations with two countries and in a close year of three
Vaikkei finaalin pelillinen taso lopulta finaaleille tuttuun tapaan päätä huimannut, niin olihan siinä draaman kaarta taas kylliksi. Ja intensiteetti oli kieltämättä korkea. Tuomarivirheistä pahimpana pidin Ghanan saamatta jäänyttä kulmapotkua, kun yksikään tuomareista ei nähnyt Ayewin vaparin muuttaneen suuntaa Norsujen muurista. Olisihan siellä toisella puoliajalla toki voinut myös Baillylle ja Boyelle keskinäisestä törttöilystään varoituksen antaa, niin olisi saatu vähän jäitä hattuun.
Pilkuilla mentiin sitten varsin pitkän kaavan kautta. Koomisinta rankkarikisassa oli vaihtomiesten Tallon ja Acheampongin lähes identtiset maalista ohi -vedot. "You had one job. One job" -ketjuun nämä. Puujalkapuolustajilta sen sijaan melkoisen vakuuttavaa suorittamista. Mm. Harrison Afful näytti niin hermostuneelta, että olin aika varma, että pilkusta ei tule mitään, mutta niinpä vain Afful sijoitti ylänurkkaan kenties koko kisan komeimman rankkarin. Melkoinen sulaminen kyllä Ghanalta tuo 2-0 -johdon menetys.
Kisojen suurimmaksi sankariksi nousi tietysti veteraanimaalivahti Boubacar Barry. Kisojen ensimmäinen peli loppuottelussa, ja rankkarikisassa yksi torjuttu ja yksi upotettu pilkku. Barryn pelleilyissä (=psyykkailussa) näin itse jotain timkrulmaisuutta, mutta eipä tuo lopulta ratkaisevaan rooliin noussut. Ei muuten ollut ensimmäinen Barryn upottama rankkari, vaan myös Lokerenissa hän oli yhdestätoista metristä onnistunut maalin tekemään, jossain taannoisessa 4-0 -voitossa.
Kova oli kohtalo tietenkin Ghanan vahdilla Brimah Razakilla, jolle rankkarikisa oli ainakin maajoukkuetasolla ensimmäinen. Tuskinpa veskareiden tulee liiemmin noita pilkkuja treenailtua. Ghanan joukkueen ikärakenne on kuitenkin sellainen, että jokaisella on halutessaan ja joukkueeseen mahtuessaan helposti käytännössä useammatkin kisat vielä jäljellä. Saapa nähdä tosin, keskittyykö Asamoah Gyan jälleen seurajoukkueuraansa ja vetäytyy maajoukkueesta. Aika kova ja symbolinen ratkaisu Gyanilta (vai koutsilta?) joka tapauksessa poistua kentältä juuri ennen rankkarikisaa. Historia painoi harteilla melkoisen raskaasti.
Turnauksen maalipörssin voitto meni jakoon peräti viiden kolme maalia tehneen pelaajan kesken, mutta virallisesti maalikunkun titteli ojennettiin Andre Ayewille, koska tältä löytyi myös kaksi maalisyöttöä. Kisojen parhaan pelaajan palkinto meni Christian Atsulle, kuten joku jo mainitsikin. Kisojen fair play -pelaajaksi valittiin niin ikään Ghanan Kwesi Appiah ja fair play -joukkueen palkinto meni Kongon Tohtoreille.
Ihan viihdyttävä turnaus sinänsä, joka kuitenkin muistetaan valitettavasti varmaan tämän rankkarikisan ohella lähinnä negatiivisista asioista: 1) D-lohkon toisen jatkopaikan arvonnasta, ja 2) PTG:n kannattajien häiriökäyttäytymisestä ja välieräottelun keskeyttämisestä.
Muuten ei mikään joukkue oikein erityisesti hurmannut kisojen alusta lähtien ja aika harvassa olivat ainakin omasta mielestäni myös "uudet" pelaajat, jotka olisivat nousseet näiden kisojen myötä tähtiluokkaan. Max Gradel oli alussa sellainen, mutta hävisi lopulta kuvasta kovissa peleissä. Toki finalistien puolustuspään pelaajat vakuuttivat kovuudellaan ja Christian Atsu ja Serge Aurier jatkoivat nousuaan kohti maailman huippua. Isäntien Javier Balboa teki toki myös vaikutuksen.
Jatkoa ajatellen sopisi toivoa, että sääntöjä rukataan sen verran, ettei arvontoja lohkovaiheen päätteeksi enää tarvittaisi. Toivoisin myös, ettei Asian Cupin kanssa tulisi päällekkäisyyksiä ja että Afrikassakin siirryttäisiin pitämään kisoja neljän vuoden välein, mutta nämä toiveet tiedän kyllä turhiksi.
Mielenkiintoinen seikka on, että vaikka vuosien 2019 (Kamerun), 2021 (Norsunluurannikko) ja 2023 (Guinea) kisaisännät on jo valittu, vasta huhtikuussa selviää, missä seuraavat vuoden 2017 kisat pidetään. Alun perin ne piti pitää Etelä-Afrikassa, mutta Libyan sisällissodan takia kisajärjestysten paikkaa vaihdettiin, ja Etelä-Afrikka sai vuoden 2013 kisat ja Libya nuo vuoden 2017 kisat. Viime elokuussa Libya kuitenkin luopui isännyydestä ja haku avattiin uudelleen. Nyt hakijoita on neljä, ja isäntä valitaan joukosta Algeria, Egypti, Gabon ja Ghana. Egyptin eiliset hulinat eivät varmasti nosta sen osakkeita ja Gabon järjesti vasta vuonna 2012 kisat (kuten toki PTG:kin). Jäljelle jäisi Algeria ja Ghana, ja itse veikkaisin mutulla valinnan osuvan Algeriaan.
