Sopinee jatkossa lähinnä tänne..
FC Johtajat - taustatiedot:
- Perustettu 2002 Tampereen teknillisellä yliopistolla
- Saavuttanut kolme opiskelijoiden Suomenmestaruutta (2006, 2007 ja 2009), yhden OSM-hopean (2011) ja kaksi OSM-pronssia (2004 ja 2008)
- Viidesti edustanut Suomea opiskelijoiden EM-kisoissa (2006, 2007, 2008, 2009 ja 2011), joissa yltänyt kahdesti puolivälieriin (2006 ja 2009)
- Järjestänyt opiskelijoiden EM-kilpailut Suomessa Tampereella 2011
Valtaosa pelaajista on kasvanut ulos opiskelijastatuksesta, mutta joukkueen halu jatkaa taivalta vie yhä eteenpäin - lähinnä kansainvälisillä kentillä.
Viime viikolla Johtajat kilpaili Ateenassa Kreikassa kansainvälisessä River Cup -kutsuturnauksessa. Palkintona kovatasoisesta turnauksesta tuli pronssia. Turnauksen voitti albanialainen Butriniti, joka voitti turnauksen kaikki ottelunsa, ja välierässä Johtajat niukasti 3-2. Hopeaa nappasi kreikkalainen Anatoli. Pronssiottelussa Johtajat kaatoi niin ikään kreikkalaisen Xilinoin luvuin 4-2 napaten samalla revanssin alkulohkossa kokemalleen 5-1 tappiolle.
Johtajien miehistö Ateenassa: Antti Härkönen (mv), Toni Bärman (mv), Teemu Alatalo, Sami Laine, Anssi Mäkinen, Antti Teittinen, Tommi Härkönen, Samu Lepistö, Joonas Keränen, Matti Anttonen, Jussi Kuusela ja Heikki Kylmäniemi (hod).
Ateenan River Cupin verkkosivut ja statistiikat:
http://gypaetusfc.gr/default.asp?iId=FLFJDJ