LÄHTÖKOHDAT: Kotijoukkue Härmä otti varaslähdön kauteen isännöimällä vaasalaista FC Kiistoa, ottaen Kakkosen debyyttiottelussaan komean 3-1 voiton. Härmän lataus otteluun oli kohdillaan ja tulos oli oikeutettu, vaikka vieraat pitivätkin ottelussa enemmän palloa. Nyt vastaan tulee kuitenkin astetta kovempi vastus, yksi lohkon ehdottomista ennakkosuosikeista, porilainen FC Jazz. Porilaismiehistö on pelannut erittäin hyvän talvikauden, eikä PoPasta tulleet kahdeksan pelaajaa ole ainakaan heikentäneet Jazzin menoa. Yhtäkään peliä en Jazzilta ole vielä nähnyt, mutta raporttien perusteella peli on jopa yllättävänkin valmista siihen nähden, kuinka paljon pelaajamuutoksia Jazzissa on ollut. Ottelun kulku tulee olemaan se, että Jazz pitää palloa Pullerin pienellä ja kovalla tekonurmella, Härmän keskittyessä puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin.
MAALIVAHDIT: Maalivahtien osalta Jazzilla on vain lievä etu, sillä Härmän Tommi Viik on Kakkosen tason torjuja.
PUOLUSTUS: Härmän puolustuspeli toimi erittäin hyvin avausottelussa, joten samanlaista suoritusta kaivataan sunnuntainakin mikäli pisteistä halutaan haaveilla. Jazzin puolustus on toiminut harjoitusotteluissa äärimmäisen hyvin, sillä kuudessa talven harjoitusottelussa Jazzille ei tehty ainuttakaan maalia. Jopa Ipa-fanien toimesta käytännössä varmaksi nousijaksi tituulerattu Ilves hävisi Jazzille 0-1.
KESKIKENTTÄ: Keskikentällä Härmä jää Jazzin jalkoihin taitotasolla, mutta pieni ja tuttu kenttä tasoittaa mittasuhteita. Jos peli pelattaisiin Kaurialassa, olisi tilanne erilainen
HYÖKKÄYS: Molemmilta joukkueilta löytyy kärjestä maalintekovoimaa, tosin Jazzin hyökkäysosasto on hieman leveämpi. Härmän pelote, Anssi Laine, ei tarvitse kuin yhden paikan ja verkko heiluu, joten porilaispuolustuksella ei ole varaa aliarvioimiseen ja virheisiin.
SEURAA HEITÄIlkka Turunen - Jatkaako samanlaista dominointia kuin FC Kiistoa vastaan? Ei tainnut hävitä yhtäkään pääpalloa? Aina korkeimmalla ja purut omille vielä äärimmäisen kovalla prosentilla
Joni Lindroos - Sytyttää taistelullaan oman joukkueensa. Riittääkö vääntö Jazzin vahvaa keskikenttää vastaan?
Anssi Laine - Tylsä, mutta pakollinen valinta. Avausottelussa kaksi maalia, jatkuuko maalinteko?
Jukka Ranne - Viime kaudella ilmeisesti hieman oman tasonsa alle pelannut puolustaja. Sytyttääkö paluu Hämeenlinnaan, jossa pelasi kauden 2010?
Ilkka Santahuhta - Viimeisen asti taisteleva kapteeni. 62 ottelun verran liigakokemusta omaava keskikenttämies pistää satavarmasti Härmän miehet koville.
Sekou Konate - Velipoika lähti takaisin Norsunluurannikolle. Vaikuttaako tämä peliin, ja jos vaikuttaa niin miten? Viime kaudella 11 maalia.
AVAUSKOKOONPANOTHärmän päävalmentaja Reijo Vuorinen on ilmoittanut tekevänsä kolme muutosta kokoonpanoon. Alla Kiisto-ottelun kokoonpano, joten jokainen voi spekuloida kokoonpanomuutoksia.
Ojala - Laine
Lekkermäki - Lindroos - Sorri - Heikkinen
Räsänen - Turunen - Kouhia - Kilkka
Viik
FC Jazzin avauskokoonpanon veikkailun jätän jollekin asiantuntevalle porilaiselle. Toivottavasti Porista tulis väkeä katsomaan, vaikka halli totta kai syökin tunnelmaa. Itse haluan uskoa, että Härmä ottaa edes pisteen ja jatkaa sarjan kärjessä

EDIT: Lisätään vielä parit linkit
Härmän ennakko Kapteeni Ilkka Santahuhta elämänsä kunnossa Päävalmentaja Matti Santahuhdan mietteitä avauksesta