Oste
Poissa
Suosikkijoukkue: HST
|
 |
Vastaus #125 : 12.02.2012 klo 22:35:03 |
|
HST - Obuhov 1 - 6
Pelin lähtökohdat eivät olleet herkullisimmat kotijoukkueelle. Joukkueessa riehuvan flunssa-aallon ja muutaman muun poisjäännin takia jalkeille saatiin vain 5 ukkoa ja maalivahti. Viiden minuutin pelin jälkeen vielä yksi joutui jättämään leikin kesken, joten 35 minsaa painettiin ilman vaihtomiehiä Obun yli kahta kentällistä vastaan. Paikkoja oli HST:lläkin, mutta lopulta vääjäämätön puhkeminen tapahtui ja Obuhov pääsi iskemään tarvittavat maalit.
|
|
|
|
obu
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #126 : 13.02.2012 klo 01:07:09 |
|
HST pelasi helvetin hyvin noin vähillä äijillä, ei olisi meiltä luonnistunut lähellekään. Parikin äijää enemmän, niin peli olisi voinut jo kääntyä toiseenkin suuntaan. No, saatiin itellemme sentään ohuen ohut oljenkorsi säilymiseen, mutta olisihan tuota maalintekoa voinut harrastaa jo aiemminkin kauden aikana, niin ei tarvitsisi pelata säilymisen puolesta. Kaikkihan ovat toki pelanneet heikompiakin pelejä, mutta meillä ainakin on ollut vahvaa itsetekemisen meininkiä koko kausi. Kuten raimojiikoo tuolla aiemmin jo spekuloi, kaikki muut vaihtoehdot kuin meidän lähtö lienevät varsin epätodennäköisiä. Loppuun asti kuitenkin vedetään täysillä ja toivotaan, että parin viikon päästä lauantaina vietetään saunailtaa ilman, että edes varmasti tiedetään tullaanko säilymään sarjassa 
|
|
|
|
obu
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #127 : 16.02.2012 klo 14:24:18 |
|
ACE 6 - 1 Obuhov
"Tykki"paidat lähtevät siis brittikenttien tykkimiehistön tavoin laulukuoroon.
|
|
|
|
JPM
Poissa
Suosikkijoukkue: JK KalKa-18, Amuri FS, City Ronsut (In memoriam)
|
 |
Vastaus #128 : 19.02.2012 klo 21:10:58 |
|
Lopputulos Ylöjärveltä: Amuri - VaKP WFT 5-9 (3-2).
|
|
|
|
Oste
Poissa
Suosikkijoukkue: HST
|
 |
Vastaus #129 : 19.02.2012 klo 21:41:12 |
|
Kisult - HST 6 - 9
HST varmisti sarjapaikkansa varsin surkealla esityksellä. Kissoilla ei vaihtomiehiä ja vanha herra Anatolikin kehissä. Neljä-viisi kertaa päästettiin kaveri johtoon löysän puolustamisen seurauksena. Kun oma maalintekokaan ei tuntunut sujuvan alkoi turhautuminen vaivata. Onneksi toisella jaksolla saatiin repäistyä kaulaa ja hoidettiin pisteet kotiin.
|
|
|
|
Eero10
Poissa
Suosikkijoukkue: Comeback FS
|
 |
Vastaus #130 : 20.02.2012 klo 00:02:55 |
|
Pirkkalassa PJK/2 - Comeback kuulemma 4-7
Itse en paikalla ollut, mutta kuulopuheiden mukaan kummallakin joukkueella oli näin loppukaudestakin vielä yli kaksi kentällistä miehiä paikalla. Kumpikin joukkue oli pelannut loistavaa futsalia ja ennen kaikkea kulma- ja vaparikuviot olivat olleet loistavia ja selvästi hyvin harjoiteltuja. Virheet kahden erän jälkeen 0-0.
|
|
|
|
obu
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #131 : 23.02.2012 klo 16:24:33 |
|
Resultcodeen ilmestynyt uusi tulos:
2012-02-05 1130 I-Kissat - PP-70 0 - 5
PP siis protestilla kääntänyt tuon tasapelin voitoksi. Pari viikkoa sitten pelattu PP - Stars puuttuu edelleen käsittämättömästi tuloksista. Nousukamppailu meni uusiksi kuitenkin, joten viimeisellä kierroksella sentään joillakin on vielä pelattavaakin, jos kiinnostaa.
|
|
|
|
asiakirjoittaja76
Poissa
|
 |
Vastaus #132 : 23.02.2012 klo 16:34:32 |
|
Resultcodeen ilmestynyt uusi tulos:
2012-02-05 1130 I-Kissat - PP-70 0 - 5
PP siis protestilla kääntänyt tuon tasapelin voitoksi. Pari viikkoa sitten pelattu PP - Stars puuttuu edelleen käsittämättömästi tuloksista. Nousukamppailu meni uusiksi kuitenkin, joten viimeisellä kierroksella sentään joillakin on vielä pelattavaakin, jos kiinnostaa.
Mikäs tähän oli perusteena...? Kissat pelanneet liian kovaotteisesti 
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #133 : 23.02.2012 klo 16:42:05 |
|
Resultcodeen ilmestynyt uusi tulos:
2012-02-05 1130 I-Kissat - PP-70 0 - 5
PP siis protestilla kääntänyt tuon tasapelin voitoksi. Pari viikkoa sitten pelattu PP - Stars puuttuu edelleen käsittämättömästi tuloksista. Nousukamppailu meni uusiksi kuitenkin, joten viimeisellä kierroksella sentään joillakin on vielä pelattavaakin, jos kiinnostaa.
kentältä kuultua: oliskohan PP rikkonut jonkun sortin kunniakoodia tässä tapauksessa.muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla 
|
|
|
|
dam10
Poissa
|
 |
Vastaus #134 : 23.02.2012 klo 20:10:37 |
|
Kyllähän Peepeen olis tää homma pitäny hoitaa jo aikasemmin kotio, eikä millään protesteilla ja joukkuen kesken ei myöskään ollut mikää 100-0 "äänestys" asiasta. Mutta enempää ei asiasta ittellä ole ainakaan kerrottavana, kun en ole ollu peleissä hirveästi mukana. Tuleekos tästä jotain sanktioo Ilves-Kissoille?
edit. Kyllähän Ilves-Kissoilla myös olisi ollut saumat hoitaa asia, mutta tuskin oli halukkuutta nousta, vaan haluavat pelata kolmosessa. Seurajohto ei ollut kyllä siellä tietoisia että tiputetaan vitoseen tai parhaassa tapauksessa ensi vuonna kutoseen jossei nouse.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.02.2012 klo 20:17:47 kirjoittanut dam10 »
|
|
|
|
|
obu
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #135 : 23.02.2012 klo 20:53:51 |
|
kentältä kuultua: oliskohan PP rikkonut jonkun sortin kunniakoodia tässä tapauksessa.muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla  Mitähän tämä mahtaisi tarkoittaa? Sinänsä asialla ei ole kuitenkaan mitään väliä, koska PP on tiettävästi pyrkinytkin (kait) nousemaan ja Kissat sen välttämään, joten tämä uusi tulos on varmasti mieluisa molemmille. Ties vaikka vekkulit Kissat olisivat itse ilmoittaneet PP:lle, että proteesilla irtois pisteet pelistä?!  Obuhov kiittää osaltaan (paria luhistumista lukuunottamatta) tasaisista väännöistä, perjantaina vielä kauden - ja mahdollisesti muutenkin - viimeinen peli ja hyvästit Kolmoselle.
|
|
|
|
jiisaazi
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, ManU, NePa, Soho SS ja sit ne änäripommit.
|
 |
Vastaus #136 : 23.02.2012 klo 21:21:14 |
|
Mitäs siellä nyt sitten on oikein tapahtunut? Täällä pidetään taas hullua jännityksessä..
|
|
|
|
dam10
Poissa
|
 |
Vastaus #137 : 23.02.2012 klo 22:07:07 |
|
Ainakin maajoukkuepelaaja pelannu, jolla ei ollut sopivaa edustusoikeutta 
|
|
|
|
Eero10
Poissa
Suosikkijoukkue: Comeback FS
|
 |
Vastaus #138 : 23.02.2012 klo 22:20:59 |
|
Vakp - Kissat 5 -0, kurinpitopäätös. Hyvä että Kissat onnistui välttämään nousun, mukava joukkue ja rehtejä vääntöjä, mitä nyt viime kohtaamisessa vähän tunteet kuumeni, mutta sellasta sattuu joskus.
|
|
|
|
obu
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
 |
Vastaus #139 : 23.02.2012 klo 22:42:57 |
|
Vakp - Kissat 5 -0, kurinpitopäätös. Hyvä että Kissat onnistui välttämään nousun, mukava joukkue ja rehtejä vääntöjä, mitä nyt viime kohtaamisessa vähän tunteet kuumeni, mutta sellasta sattuu joskus.
Hoh  Aika naurettavasti hoidettu nousun välttäminen 
|
|
|
|
Pena 72
Poissa
|
 |
Vastaus #140 : 24.02.2012 klo 15:00:05 |
|
Ei gai me ny mihkkä Bori lähet? Mietin, että mihinköhän maajoukkueeseen tää kyseinen peliluvaton pelaaja mahtuis? Ehkä Vatikaanivaltion..
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #141 : 24.02.2012 klo 17:11:34 |
|
Ei gai me ny mihkkä Bori lähet? Mietin, että mihinköhän maajoukkueeseen tää kyseinen peliluvaton pelaaja mahtuis? Ehkä Vatikaanivaltion..
Ohi topicin, mutta onko Pena72 palaamassa dominoimaan satakunnan futsalia 
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #142 : 25.02.2012 klo 18:00:09 |
|
Mitäs siellä nyt sitten on oikein tapahtunut? Täällä pidetään taas hullua jännityksessä..
siä ny oikeesti oo mitään tapahtunu,juu nou,kunhan kikkailivat..
|
|
|
|
LUU5
Poissa
|
 |
Vastaus #143 : 25.02.2012 klo 20:06:48 |
|
Mitähän tämä mahtaisi tarkoittaa? Sinänsä asialla ei ole kuitenkaan mitään väliä, koska PP on tiettävästi pyrkinytkin (kait) nousemaan ja Kissat sen välttämään, joten tämä uusi tulos on varmasti mieluisa molemmille. Ties vaikka vekkulit Kissat olisivat itse ilmoittaneet PP:lle, että proteesilla irtois pisteet pelistä?!
|
|
|
|
Vilhelmus
Poissa
Suosikkijoukkue: Keikyän yritys
|
 |
Vastaus #144 : 26.02.2012 klo 19:35:42 |
|
Comeback FS huipensi kautensa 4-2-voittoon ACE3:sta.
Mainitsematta ei voi jättää sitä, että Comeback pelasi 5 kenttäpelaajalla + maalivahdilla.
|
|
|
|
raimojk
Poissa
Suosikkijoukkue: Futsal :: Kotarit :: G.S.F.V. Drs. Vijfje
|
 |
Vastaus #145 : 27.02.2012 klo 21:50:51 |
|
Comeback FS huipensi kautensa 4-2-voittoon ACE3:sta.
Mainitsematta ei voi jättää sitä, että Comeback pelasi 5 kenttäpelaajalla + maalivahdilla.
Kävikös tässä nyt sitten niin, että kevätkierroksella Comeback hävisi vain yhden ottelun ja pelasi yhden tasapelin, kun muut ottelut päättyivät voittoon? Hieno loppukausi valkoisilta! Syyskierroksella tuli muutama maalin tappio ja turha tasapeli ACEn vieraana, mutta keväällä kone kulki tasaisemmin ja paremmalla väännöllä. Ainoastaan WFT pelasi paremman kevään häviämättä peliäkään.
|
|
|
|
LFCSuarez
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, HST
|
 |
Vastaus #146 : 28.02.2012 klo 22:58:52 |
|
Kiitos kaikille HST:n puolesta kovista matseista! Nyt on aika alkaa keskittyyn kesän peleihin. Toivottavasti 3-divari jatkuu myös ensi vuonna yhtä tasokkaana!
|
|
|
|
raimojk
Poissa
Suosikkijoukkue: Futsal :: Kotarit :: G.S.F.V. Drs. Vijfje
|
 |
Vastaus #147 : 29.02.2012 klo 22:53:53 |
|
Toivottavasti 3-divari jatkuu myös ensi vuonna yhtä tasokkaana!
Tässä vaiheessa arvioiden voisi veikata, että on jopa piirun verran kovempi!  Kiitokset myös omasta puolestani kaikille.
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #148 : 29.02.2012 klo 23:02:36 |
|
Tässä vaiheessa arvioiden voisi veikata, että on jopa piirun verran kovempi!  kyllä houkutus Kolkkiin olis kova.viime kauden uudistus tappoi peli-ilon ja kun vanhan Kakkosen joukkueet siirtyivät Kolkkiin,niin muutaman pelin nähneenä tuo Kolmonen kiihottaa kovasti.mukava ja hyvä sarja.pelillisesti melkeinpä kovempi kuin ylikunnallinen Kakkonen.
|
|
|
|
Pena 72
Poissa
|
 |
Vastaus #149 : 06.03.2012 klo 12:33:31 |
|
Ohi topicin, mutta onko Pena72 palaamassa dominoimaan satakunnan futsalia  Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen Pena72 päätti, että Satakunta ei ole häntä varten. Kaksi vuotta sitten Pena72 pakkasi tavaransa ja imigroitui takaisin Tampereen kaupungin vilskeeseen. Ellei taivas ei putoa niskaamme, Pena72 tuskin palaa Satakuntaan.
|
|
|
|
|
|