Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
: 15.09.2011 klo 22:57:42 |
|
Pannaanpa topic tulille isäntien puolesta - tällä kertaa vaikka sillä verukkeella, että satun asumaan mustinkantaman päässä Max Westerberg Areenalta. Lisäksi superjunnut ovat käyneet KäPan jaliskoulussa heittelemässä kiviä, ihmettelemässä Käpylän brankkareiden paloautoa ja syömässä jätskiä.
Ennakkoon ajatellen joukkueiden kohtaaminen aiheuttaa kielelle aavistuksen pakkopullan tunkkaista makua. Isäntien lähtö alasarjoihin on ollut valitettavan selvä jo läpi kesän. Toisaalta vierailijoiden nousukarsintahaavet saivat kolauksen kahden edellisen pelin huonojen esitysten myötä. Pienenä mahdollisuutena on kuitenkin se, että Talenttiklubi ja Gnisu jatkavat viimekierroksen kaltaista lepsuilua.
KäPan pelien seuraaminen on jäänyt tällä kaudella vähiin, mutta viikko sitten käydyn Klubi04-nöyryytyksen perusteella nykyjoukkue vaikuttaa lähinnä pubijengin ja junnuporukan hybridiltä. Sääli, sillä vielä muutama vuosi sitten KäPalla oli varsin iskukykyinen porukka kakkosen tasolle.
Lauantai-iltapäivän kiimailu kulminoituu seuraaviin kysymyksiin:
- mistä suunnasta ja kuinka kovaa MVA:lla tuulee? - äityvätkö sopimusjatkon saaneet Mäenpää ja Pastila hirmupeliin? - Särkän rooli Felipen poissaollessa? - ovatko KäPan 97-junnulupaukset Niko Harja ja Riku Korkka jopa avauksessa? - saako KäPa kuparista rikki kun Penttinen on poissa luunmurtuman johdosta? - viekö MVA:n huomattavasti parantuneen makkaratarjonnan (Wotkins) ylivoima mielenkiinnon koko ottelulta?
Oma veikkaus 0-4 (2xPastila, Denis, Mäenpää)
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 15.09.2011 klo 23:02:38 |
|
- Särkän rooli Felipen poissaollessa? Veikkaan että penkiltä aloittaa edelleen. Riippuen muista poissaoloista, Vellun voi korvata kymppinä Turunen, jolloin Roivas ja Rizon olisivat keskikentän pohjalla ja Reinikainen vaspana. Kansa vaatii toki jo Jee-Jee-Jerry Särkälle avaripaikkaa.
|
|
|
|
Barbeque Special
Poissa
Suosikkijoukkue: Ihmispillun voitokas paluu
|
 |
Vastaus #2 : 15.09.2011 klo 23:07:24 |
|
MP on siis viimeksi voittanut Helsingissä elokuussa 2009. Tällä kertaa vierasvoiton pitäisi olla selviö. Kyllähän nyt KäPa pitää voittaa, eikö? Vai pitääkö?
1-1. Ketään ei kiinnosta.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 15.09.2011 klo 23:29:37 |
|
MP on siis viimeksi voittanut Helsingissä elokuussa 2009. Cupissa toki myöhemminkin. Mutta sarjapelissä, joo. Maxi ja Pasti kouluttivat HIFK:ia 0-2 23.8.09, tuli itsekin todistettua paikan päällä tämä harvinaislaatuinen tapahtuma.
|
|
|
|
Barbeque Special
Poissa
Suosikkijoukkue: Ihmispillun voitokas paluu
|
 |
Vastaus #4 : 15.09.2011 klo 23:31:40 |
|
Ei muuten ollut Pasti, vaan Juhis, joka tuolloin iski avausmaalin HIFK:n verkkoon. Ellen nyt aivan väärin muista. Melkoista off-topicia kylläkin.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 15.09.2011 klo 23:33:10 |
|
Ei muuten ollut Pasti, vaan Juhis, joka tuolloin iski avausmaalin HIFK:n verkkoon. Ellen nyt aivan väärin muista. Melkoista off-topicia kylläkin.
Oli toki Juhis, mutta ottelu noin yleisesti Maxi & Pasti Show'ta.
|
|
|
|
Trabantin vääntynyt mäntä
Poissa
Suosikkijoukkue: Gnistanin Asiantuntijakatsomo, Las Vegas Raiders
|
 |
Vastaus #6 : 16.09.2011 klo 19:43:48 |
|
Jos MP ei voita tätä ottelua kuudella maalilla niin ovat ihan paskoja!
Eli lyhyesti sanottuna, tästä ottelusta tulee teurastus. KäPaa ei kiinnosta ja MP hakee kauden helpoimmat pisteet Mikkeliin. Zorrokin oli viime lauantaina niillä fiiliksillä Grillillä että antaa olla...
|
|
|
|
bluevitonen
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #7 : 17.09.2011 klo 11:52:36 |
|
Kotijoukkueella panosta ei todellakaan enää ole ja myös vieraiden mahdollisuudet karsintoihin ovat enää teoreettiset. Nyt olisi hyvä hetki laittaa likoon junioreita, mutta (MP:n) A-nuoret pelaavat klo 13 Myllikässä ja B-nuoret Lahessa. Vakiomiehet siis nähtäneen.
Mikä on motivaatio? Paperilla MP:n pitäisi viedä, mutta peli pelataan Käpylän pienellä ja tuulisella ruoholla. M1guelin veikkaus 1-1 on aika lähellä. Jännitän lähinnä kuulutuksia, ehkäpä portugaliksi tänään?
Editoidaan tähän vielä molempien joukkueiden kuntopuntarit (2 viimeisintä ottelua): MP 1-8 (Klubi 04, LPS) KäPa 1-12 (Klubi 04, Atlantis) Lupaako tämä maaleja?
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.09.2011 klo 12:38:36 kirjoittanut bluevitonen »
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 17.09.2011 klo 13:11:52 |
|
MP:n kokoonpano: Tuomas Kolehmainen Jiri Haikonen - Mikko Iivanainen - Ilari Kuitunen - Janne Reinikainen Miikka Turunen - Mika Roivas Toni Tanninen - Teemu Pastila - Joona Mäenpää Denis Vaihtopelaajat: Justus Peitola, Mikko Huotari, Tuukka Sirviö, Juha-Matti Murtonen, Mikko Mutka, Eetu Hokkanen, Rithison Missä Jerry? 
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #9 : 17.09.2011 klo 15:11:27 |
|
6 min 0-2. Jippii.
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #10 : 17.09.2011 klo 15:15:27 |
|
Joo, Pasti ja Joona. Aikataulussa ollaan.
|
|
|
|
lossivitunkuski
Poissa
Suosikkijoukkue: 1929
|
 |
Vastaus #11 : 17.09.2011 klo 15:22:24 |
|
Tää on Pastilan päivä, päivä joka muistetaan!
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #12 : 17.09.2011 klo 15:48:50 |
|
HT 0-2
MP:n liikkuvan alun jälkeen peli tasoittunut. Siniset sortuu taas vastustajan vauhtiin ja oma peli menee näpertelyksi. KäPallakin yksi hyvä tilanne, jonka Kolehmainen peitti hienosti. Reinikaiselle kortti napit edellä liusta.
Poikkeuksellista: MWA on täysin tyyni.
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #13 : 17.09.2011 klo 16:12:26 |
|
0-3 50'
Joona taas takatolpalla Deniksen namupassia siirtämässä.
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #14 : 17.09.2011 klo 16:18:44 |
|
55' tapahtumia: Denisiä rikottiin Pastin kulmassa maalintekotilanteessa. Denis sössii pilkun. Rankkaria seuranneesta kulmasta lähes saöa kuvio uusiksi: 0-4 taululle 
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #15 : 17.09.2011 klo 16:31:25 |
|
67' 0-5
Joonan hattu valmistui. Kaunis oikean jalan kierteinen sijoitus rankkarialueen kulmasta oikeaan ylänurkkaan.
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #16 : 17.09.2011 klo 16:38:29 |
|
MP:n vaihtoja tänään:
Tanninen - Mutka Denis - Peitola Mäenpää (puujalka?) - Hokkas-Eetu
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #17 : 17.09.2011 klo 16:50:32 |
|
87' 0 - 6
Hyvä seinäkuvio, josta ylösnoussut Jiri päätti juoksunsa tarkalla sijoituksella etutolpan juureen.
Oliko Haikoisen ensimmäinen tällä tasolla?
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 17.09.2011 klo 16:52:01 |
|
Oliko Haikoisen ensimmäinen tällä tasolla?
Jep.  Ja Joonan dominoinnille 
|
|
|
|
Parsifal
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #19 : 17.09.2011 klo 16:55:19 |
|
FT 0 - 6.  *** Joona ** Ilu * Tuomas Metsberg (KäPa)
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #20 : 17.09.2011 klo 17:10:52 |
|
* Tuomas Metsberg (KäPa)
Ai siellä oli makkaransyöntikilpailukin.
|
|
|
|
budha
Poissa
Suosikkijoukkue: BRFC, KäPa, SAPA
|
 |
Vastaus #21 : 17.09.2011 klo 17:19:01 |
|
Ai siellä oli makkaransyöntikilpailukin.
Täytyy myöntää, että Metsberg oli kotijoukkueen parhaimmistoa tänään. Mistä se sitten kertoo, on toinen asia.
|
|
|
|
Savon Sonni
Poissa
Suosikkijoukkue: MP & Polk High
|
 |
Vastaus #22 : 17.09.2011 klo 17:27:05 |
|
55' tapahtumia: Denisiä rikottiin Pastin kulmassa maalintekotilanteessa. Denis sössii pilkun. Rankkaria seuranneesta kulmasta lähes saöa kuvio uusiksi: 0-4 taululle  MP:lle ei ole montaa pilkkua kyllä kaudella vihelletty. Oliko peräti ensimmäinen koko sarjakaudella? Hyvä, että saatiin nyt Helsingin kirous katkaistua. Toivottavasti voittojen tiellä jatketaan myös Gnistania vastaan.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 17.09.2011 klo 18:12:21 |
|
MP:lle ei ole montaa pilkkua kyllä kaudella vihelletty. Oliko peräti ensimmäinen koko sarjakaudella? Kyllä. Harmi ettei tänään ollut ranuspesialisti Jerryä kentällä ampumassa sitä sisään. PS. Jos MP ei voita tätä ottelua kuudella maalilla niin ovat ihan paskoja! Tulosveto ollu vetämässä? 
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.09.2011 klo 18:36:55 kirjoittanut Pyhäinhäväistys »
|
|
|
|
|
bluevitonen
Poissa
Suosikkijoukkue: MP
|
 |
Vastaus #24 : 17.09.2011 klo 19:21:23 |
|
Sellainen höntsä. Peli vertautuu varmasti parhaiten Kissojen juhlapeliin toissaviikolla, paitsi että tästä tuli myös sarjapisteitä. MP:n nopeat maalit pelin alussa veivät kaiken jännityksen ottelusta. Ensimmäinen maali tuli kolmen minuutin totaalisen pallonhallinan jälkeen jona aikana KäPa koski palloon ehkä kaksi kertaa. Nopean toisen maalin jälkeen loppupuoliaika meni sitten kevyeksi hölkkäilyksi.
Tauon jälkeen Siniset panivat sitten hiukan isomman vaihteen päälle ja osumiakinkin tuli ihan mukavasti. Joona ehti tekemään tuon hatun kunnes joutui jättämään kentän ilmeisesti puujalan vuoksi. Rankkarikin tosiaan MP:lle vihellettiin kun Denis oli puskemassa Pastin kulmaa sisään. Toppari työnsi selästä sen verran että vihellys tuli. Molari otti pilkun hyvin, mutta seuraavassa kulmassa Denisiä ei enää uskallettu työntää joten pusku varmasti sisään.
Haikoselle oli myönnetty varsinainen nousulupa ja hän vietti suurimman osan peliajasta vastustajan kenttäpuoliskolla. Nätin seinän 6-0 maaliin pelasi vaihdosta tullut Peitola. Spedelläkin oli muutama hyvä puskupaikka mutta päästä oli ilmeisesti se oksapala höylätty pois ja puskut kimposivat hiukan ohi. Edu Hokkanenkin pääsi kentälle pitkästä aikaa ja muutama älykäs syöttö napsahti pelikaverin jalkaan. Kolmas vaihtari Mutkis teki hyviä sprinttejä väsähtäneen kotipulustuksen kustannuksella.
Peli oli MP:lle todella helppo. KäPa:n prässi oli olematonta eikä Sinisillä tullut koskaan kiire pallon kanssa. Aikaa oli siirrellä eteen, sivulle tai taakse. Tätä harjoiteltiin täydet 90 minuuttia. Ritson pysyi penkillä varsin lämpimästi pukeutuneena, vaikka MWA oli tänään harvinaisen tuuleton ja lempeä.
Arhista ei näkynyt, oliko jossain kilistelemässä. Zorron arpojakaan ei jaettu joten tyytyminen oli Siiskosen kauraleipään. Kuulutukset tänään suomeksi ja espanjaksi. Hauskaa oli, on todella sääli että KäPa ei tällä tasolla enää jatka.
MP:n parhaita olivat miun mielestä tänään: Joona, Pasti, Turre, Roba, Jiri ja Ilu. Ja lopuiltakin mainio iltapuhde. Hesassa on siis mahdollista ottaa myös voitto kunhan vastus on sopiva.
|
|
|
|
|
|