Ensiksi luettelen reissun myönteiset asiat. Tällaisia tapahtumia on aina hyvä lähestyä positiivisuuden kautta.
- Matsin alkamisaika. Onpahan kerrankin hyvissä ajoin kotona Helsingin pelireissulta.
- Helsingissä oli oikein mukava sää ja peliä tarkeni katsoa t-paidassa. Onko kesää sittenkin vielä jäljellä?
- Stop N' Go Grilli ei petä koskaan.
No siinäpä ne olivatkin.
MP jaksoi vain vähän alusta. En muista yhtään, milloin olisin nähnyt MP:n jäävän näin totaalisesti jyrän alle. Jos vastassa ei olisi ollut MP, niin tuosta pelistä olisi nauttinut suuresti. Klubi 04 pelasi loistavaa jalkapalloa. Löytyi taitoa ja nopeutta, mihin ei MP pystynyt alkuunkaan vastaamaan. Vaikka farmihommista nyt voi olla montaa mieltä, niin kai tämä kuitenkin vie suomalaista futista omalla tavallaan eteenpäin. Noin lahjakkaita jamppoja on turha pistää mihinkään liigajoukkueen penkille istumaan tai neppailemaan juniorisarjoihin. Toivottavasti mahdollisimman monelle aukeaa tie eteenpäin.
Se Klubista. MP olisi tänään todellakin tarvinnut Iivanaista ja Roivasta. Kahden avainpelaajan puuttuminen oli aivan liian iso tasoitus Klubia vastaan. Ehkäpä koko miehitys olisi pitänyt ryhmittää kentälle toisella tavalla, sillä nyt Klubi pääsi turhan helposti iskemään nopeilla hyökkäyksillä hajanaista puolustuslinjaa vastaan. Tosin, tuskinpa se tappiota olisi estänyt, mutta numerot olisivat voineet jäädä vähän pienemmiksi. MP:n verkko olisi voinut heilua vielä useamminkin, mutta Klubi tunaroi paikkoja itsekin ja Taivalanttikin teki pari hyvää torjuntaa. Toki taas MP:lläkin oli 3-4 avopaikkaa, joten 5-0 kuvaa peliä erittäin hyvin.
Puhtaat paperit MP:stä hyvin taistelleelle Jiri Haikoselle ja peliin piristystä tuoneelle Teemu Pastilalle. Muuten joukkueen peliesitys oli hampaaton, eikä brasseistakaan ollut tänään yksityisyritteliäisyyttä enempään. Rithisonilla taisi olla muutenkin huono päivä, sillä oikein mikään ei onnistunut.
Hieman jäi harmittamaan sekin, että osan MP-pelaajien keskittyminen meni lähinnä vitun ja perkeleen huutamiseksi niin tuomarille kuin pelikavereillekin. Toki tuomari olisi voinut antaa kortin parille klubilaiselle ja puuttua rappaamisiin, mutta tuossa olisi minusta parempi keskittyä vaan omaan peliin ja antaa vastustajalle samalla mitalla takaisin, kun se sallitaan.
Summa summarum, MP:lle jäi aika helvetinmoisen kasvojenpesun paikka ensi viikon peleihin.
Tässä muuten KCNA:n näkemyksiä pelistä. Vähäsanaiseksi jäi Wilkkukin.
klubi 04 murskasi siniset
Maalit:
5. Robin Lod 1-0
33. Youness Rahimi 2-0
43. Joel Pohjanpalo 3-0
79. Joel Pohjanpalo 4-0
84. Joel Pohjanpalo 5-0
MP:n kokoonpano:
Ville Taivalantti
Jiri Haikonen - Mikko Huotari - Juha-Matti Murtonen - Janne Reinikainen
Miikka Turunen - Rithison
Joona Mäenpää - Justus Peitola - Felipe (88. varoitus)
Denis
Vaihtopelaajat:
Tuomas Kolehmainen, Arttu Uotila, Toni Tanninen, Teemu Pastila, Eetu Hokkanen, Ilari Kuitunen
Vaihdot:
35. Justus Peitola <-> Teemu Pastila (58. varoitus)
71. Juha-Matti Murtonen <-> Ilari Kuitunen
79. Joona Mäenpää <-> Toni Tanninen
pronssi: Robin Lod, Klubi 04
hopea: Felipe Aspegren, Klubi 04
kulta: Joel Pohjanpalo, Klubi 04
Otteluraportti:
Kakkosen A-lohkon kärkikamppailussa Talin nurmella Klubi 04 nöyryytti Sinisiä suurinumeroisesti. Ottelu päättyi kotijoukkueen 5-0(3-0) -voittoon.
Ottelu alkoi Sinisten kannalta ihan mukavasti, mutta 5. minuutin kohdalla Klubi 04 pääsi vastahyökkäykseen ja pallo olikin Sinisten maalissa, kun Robin Lod laukoi pallon tarkasti tolpan viereen. Ottelun hallinta siirtyi täysin kotijoukkueelle ja Sinisten alakerta oli hätää kärsimässä. Ensimmäisen jakson viimeisellä vartilla kotijoukkue onnistui vielä kahdesti maalinteossa Youness Rahimin ja Joel Pohjanpalon toimiessa viimeistelijöinä. Sinisetkin rakensivat muutaman maalipaikan, mutta palloa ei onnistuttu hyvistäkään paikoista saamaan Klubin maaliin.
Toisella jaksolla Siniset paransivat pelaamistaan, pallo pyrittiin pitämään enemmän ja ei sorruttu niin paljon pitkän pallon potkimiseen kuin ensimmäisellä puoliajalla. Joel Pohjanpalo viimeisteli viimeisen vartin aikana vielä pari maalia kotijoukkueelle ja teki tyylipuhtaan hattutempun. Siniset eivät saaneet palloa kertaakaan Klubin maaliin. Lähimmäksi maalintekoa pääsi ylärimaan laukonut Felipe.
Ottelun jälkeen päävalmentaja Janne Wilkman oli todella pettynyt oman joukkueensa esitykseen kärkikamppailussa.
- Epäonnistuimme tänään koko joukkueena. Jotta olisimme voineet saada täältä jotain kotiin viemisiä, niin meidän olisi pitänyt onnistua 100%:sti ja tänään emme olleet lähelläkään sitä.
- Ensimmäisellä jaksolla emme pystyneet pitämään palloa ja roiskimme pitkää palloa toisin kuin olimme sopineet. Ja tulos näkyi tulostaululle. Vastustajan yksilötaito tuli hyvin esille, kun annoimme heille ihan liikaa tilaa.
- Ei tästä paljon jäänyt jossiteltavaa. Nyt ei auta muu kuin lähteä kääntämään kurssia ja ensi lauantaina Urskissa on siihen oiva mahdollisuus. Nyt näyttää siltä, että Klubi 04 vie tämän lohkon, mutta me kyllä taistelemme loppuun asti parhaan lohkokakkosen paikasta.
Siniset pelaavat seuraavan Kakkosen ottelun ensi lauantaina, jolloin kotoisen Urskin iltavaloissa vastaan asettuu LPS. Sitä ennen keskiviikkona Siniset kohtaavat MiKin Urskissa pelattavassa MiKin 30-vuotisjuhlaottelussa.