Onkos paikallaolleilta rapoo matsista? Kertooko loppuluvut kaiken, vai minkälaista peliä siellä punapaitaiset esittivät?
TPV oli tämän kauden ehkä surkein näkemäni kakkosen joukkue. ÅIFK aloitti selvällä hallinnalla ja juoksutti Palloveikkoja ottelun alun. Johtomaali ja TPV:n hampaattomuus johtivat kuitenkin siihen, että vauhtia vähennettiin vaikka ottelu olisi pitänyt naulata jo ekalla jaksolla. Toisella jaksolla TPV sai lyhyen painostusjakson aikaiseksi joka kuitenkin päättyi ÅIFK:n toiseen maaliin ja ottelu oli, Palloveikkojen seuranneesta kavennusmaalista huolimatta, taputeltu. TPV:n maalivahti piti toisella jaksolla lukemia edes jotenkin siedettävinä, sillä ÅIFK loi vielä monta laatupaikkaa, mutta viimeisteli ainoastaan kahdesti.