Veikkaus tyrkyttää pitkävetokertoimiksi 4.80 / 4.65 / 1.40 (1/x/2). Kaikkihan tietävät jo nyt, että ottelu tulee päättymään 1-1, joten lahat lohkeasti listille. Mielestäni 4.65 on ihan hyvä kerroin, jostain pitää vielä keksiä apukohde.
Jos nyt välttämättä halutaan sulkea silmät tältä päivänselvältä lopputulokselta ja kehittää jotain keskustelua jalkapallosta niin Atlantis tiedottaa:
Emil Sutela (s. 1991) siirtyy Atlantiksen riveihin lainasopimuksella FC KooTeePeen miehistöstä. Ensi vaiheessa lainapesti kestää elokuun loppuun.
Emil Sutela pelasi juniorivuosinaan Atlantiksessa ja palaa nyt takaisin punapaitaan. Viime kaudella Sutela kuului Klubi 04:n pelaajarinkiin ja on nyt alkukauden ollut FC KooTeePeen miehistössä. Ykkösessä peliminuutit ovat kuitenkin tiukassa, ja nyt vasemman laidan pikakiitäjä hakee arvokasta pelikokemusta Kakkosesta. Sutela on mukana Atlantis-miehistössä jo perjantain Mikkeli-pelissä.
Atlantiksen pelit jatkuvat jälleen perjantaina, kun punapaidat saavat vieraaksi Töölön Pallokentälle Mikkelin Palloilijat. Taisto Kakkosen sarjapisteistä alkaa klo 18.30.
Mikkeli on kerännyt 15 pelistä 27 pistettä, ja sijoitus tällä hetkellä kolmas. Atlantiksella on koossa 15 pistettä, millä punapaidat ovat niukasti putoamisviivan huonommalla puolen. Keväällä MP oli kotonaan vahvempi maalein 2-1. Atlantikselta ovat perjantaina sivussa pelikieltojen takia Charles Isimeme ja Victor Solomon.
Vain kaksi miestä siis Atlantiksella pelikiellossa, joista Solomon paukutteli alkukaudesta aikamoisia tehojakin.
Uusi valmentaja Unto Virkkala piristää varmasti kotijoukkueen asennetta, ja kyllähän tuo paluumuuttajakin vaikuttaa vahvistukselta. Tarvetta siihen onkin kun moni lupaavasti alkanut ottelu lässähtää usein punapaitojen ensimmäiseen takaiskuun. Pelimoraali katoaa täysin eikä vastuunkantajia löydy. Taitoa ja urheilullisuutta porukka on kuitenkin pullollaan. Kunhan joku vaan saisi tämän kaiken organisoitua.
MP:n poissaolijoista ei ole tietoa. Luultavasti Kolehmainen ei ole vieläkään pelikunnossa joten Taivis jatkaa. Kenttäryhmitys pysynee muutenkin ennallaan, mutta löytyykö MP:ltä puristusta pitkän bussimatkan jälkeen kahteen ehjään puoliaikaan? Yleensä ei löydy.
Katsomo ei leppeässä perjantai-illassa tule pullistelemaan. Atlantis on nykyään hyvin pienen piirin suosikki. Forumillakin keskitytään lähinnä esittämään syvää moraalista närkästystä milloin mistäkin Ritalan valtakuntaa ja suomalaista jalkapalloa loukkavasta rikoksesta. En ota kantaa, mutta maksan aina pääsylipun sekä TV-luvan, enkä matkusta koskaan pummilla.
Ohjelmassa kuitenkin tänään: Pallokenttä ja Atlantis-MP, klo 18:30 vaikka Hesari jotain muuta (= klo 19:00) väittääkin.