

Tämän viikon sunnuntaina kotoisessa Urskissa potkaistaan käyntiin tämän kauden Miesten jalkapallon Kakkosen A-lohkon toinen puolisko, kun vieraaksi saapuu Pallohonka Espoosta. Joukkueet kohtasivat kauden avauksessa ja silloin kotijoukkue Pallohonka nousi kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin ja lähetti MP:n vitostielle vain yhden pisteen kanssa. MP on tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena, viisi pistettä Klubia perässä, joka on pelannut ottelun vähemmän. Sinisten tilanne on se, että kotona näistä keskikastin joukkueista pitää rutiinilla napsia jatkuvasti kolmen pisteen voittoja, muuten lohkon kärkipaikasta on turha haaveilla. Näin se on tehnytkin ja sunnuntaina saman tahdin pitää jatkua. Vain voitto on hyväksyttävää, kaikki muu on pettymystä. Karua, mutta rehellistä.
Edellisessä ottelussa vieraissa MPS:sää vastaan kaikesta huomasi, miten kotijoukkueelle kelpasi tuoste pelistä piste. Luulen, että sama tulee tapahtumaan myös tässä ottelussa. Pallohonka on parhaimmillaan, kun se pääsee pelaamaan kotonaan tekonurmi alustalla ja yleisesti vieraspelit ovat aina tekonurmijoukkueille vaikeita. Sen takia pistekin vieraissa yhtä lohkon kärkijoukkuetta vastaan olisi mainiota, kun MP on myös yksi sarjan parhaista kotijoukkueista.
Eräs asia, joka pisti silmään viime viime sunnuntaina Helsingissä oli MP:n keskikentän ja hyökkääjien laiskuus pallottomana. Ei tehdä juoksuja, ei hakeuduta pelattavaksi, ei tarjota itseä seinäksi, ei mitään. Odotetaan paikallaan ja ollaan syöttövarjossa. Kun Roivas siirrettiin toppariksi, Roba kimpaantui tästä asiasta kerran oikein kunnolla kesken pelin. "Ei myö voida vittu avata minnekkään, jos kukaan ei hakeudu pelattavaks!" Kapteeni oli täysin oikeassa. Kivinen pelasi jatkuvasti aivan liian ylhäällä, vaikka hänen olisi juuri pitänyt olla alempana ottamassa vastaan se puolustuslinjan ensimmäinen helppo syöttö. Minne ovat kadonneet perkele ne Haikosen upeat takakierrot, joita saimme ihastella esimerkiksi KTP-pelissä? Juuri niiden avulla saadaan puolustusta hajoitettua ja taitureille luotua tilaa ja aikaa. Niiden avulla luodaan ylivoimatilanteita vastustajan kenttäpuoliskolle. Elintärkeä asia. Kyllä Roivas paikkaa alaspäin niissä tilanteissa.
MP:n kokoonpano edellisessä ottelussa MPS:sää vastaan:
Ville Taivalantti
Jiri Haikonen - Mikko Huotari - Juha-Matti Murtonen - Janne Reinikainen
Miikka Turunen - Mika Roivas
Joona Mäenpää - Felipe - Teemu Pastila
Denis
Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Justus Peitola, Arttu Uotila, Tuukka Sirviö, Mikko Mutka, Niklas Kivinen
Vaihdot:
40. Mikko Huotari

Niklas Kivinen
63. Teemu Pastila

Mikko Mutka
77. Felipe

Justus Peitola (84. varoitus)
Kolehmaisen terveystilanteessa ei ole tihkunut lisätietoa, joten on kysymysmerkki kumpi kassareista aloittaa tolppien välissä.
Puolustuslinja tulee muuttumaan pakonkin sanelemana, kun Mikko Huotari satutti jalkansa tilanteessa, jossa MPS runnoi maalinedustakahakasta tasoitusmaalinsa viime sunnuntaina. Ei sillä, Rakkauden Jumala, Mikko Iivanainen olisi todennäköisesti muutenkin tehnyt paluun toppariksi. Reinikainen palasi loukkaantumisen jäljiltä tositoimiin ja merkkautti saman tien täyden ysikymppisen. Jatkaa luonnollisesti, kuten myös täydet minuutit pelannut Jiri Haikonen.
Uskon, että keskikentälläkin jatketaan kuten aikaisemmin eli Turunen-Roivas kaksikko jatkaa. Roivaksen tiputtaminen Huotarin loukkaantumisen jälkeen toppariksi oli virhe. Silloin näkyi dramaattiselle tavalla, kuinka riippuvainen siniset kapteenistaan ovat. Nikke Kivinen tulee sitten jossain vaiheessa vaihdosta sisään.
Hyökkäysnelikko jatkanee samana. Mitään syytä muutoksille ei ole. Toki Mikko Mutka saattanee korvata Teemu Pastilan, mutta tähän en usko. Reinikainen nousee harvoin, joten vasen laituri joutuu monesti pelaamaan aika yksin. Tähän rooliin teknisempi Pastila on parempi vaihtoehto kuin suoraviivaisempi Mutka. Mikko sitten +60 minuutilla juoksemaan väsynyttä Pallohonka puolustusta rikki. Peitolan tilanne on hankala. Kuka muistaa, koska hän on viimeksi tehnyt edustuksessa maalin? Vai onko ikinä? Taistelee ja raataa, mutta onnistumisia ei meinaa tulla. Tietty kylmäpäisyys maalintekotilanteissa puuttuu. Kun pelataan yhdellä kärjellä, Denis on niin selvä valinta kärkeen, että hänen haastamisensa on melkein mahdotonta. Ainoa rooli taitaa olla se missä otettiinkin MPS-pelissä kehiin. Kun tarvitaan maalia, niin vastustajan boxin sisään tarvitaan miehiä. Tässä roolissa Peitola on käyttökelpoinen.
Foreca ennustaa sunnuntaille n. 23 astetta lämmintä ja puolipilvistä taivasta, joten olosuhteen tulemaan olemaan erinomaiset. Sateen uhan pitäisi olla minimissä.
Pallohongasta en tiedä mitään muuta kuin sen, että sitä koutsaa FC Hongan kakkosvalmentaja ja entinen HIFK-koutsi Gert "Paraguayn suurin pelillinen ansio oli koko turnauksen paras piiloprässin kautta rakennettu keskikentän kumulatiivinen paine" Remmel. Joten jos joku espoolainen kirjoittaisi jotain juttua vieraistakin, niin nostaisin hattua.