Olipahan setikästä settiä ja mahtava meininki meneillään. Koko päivän istuin perse homeessa lauteilla, joten jos sitä jonkinlaisen koosteen matseista yrittäisi runoilla.
Hakan ja Klubin matsissa etenkin ensimmäisen jakson hallinta yllättävänkin selkeästi Hakalle. Johtomaali oli kaunein Haka-maali aikoihin, todellista taidetta. Toisella jaksolla Weckströmin puuttuminen näkyi hyökkäyksien rakentelussa ja Klubi sa maaliinsa asti painaa aika lailla yhtä maalia. Sen jälkeen Haka löysi jostain vielä yhden pykälän ja oli useampaan kertaan lähellä voittoa jo varsinaisella peliajalla. Pilkkukisa olikin sitten selvää kauraa Hakalle. Valkomustilta kaikki sisään ja kun Viki nappasi Klubin ensimmäisen ja viimeisen, niin homma oli selvä. Klubilta jäi mieleen ainakin minun silmissäni vahvasti pelannut Moren. Hakalta paistoi silmään Bergin heikko esitys vaspana ja koko keskikentän suoritus ensimmäisellä jaksolla.
TamU:n ja Kaljun matsissa ensimmäinen jakso oli aivan hirveää ripulia. Todella paskaa futista. Toisella jaksolla TamU sai sentään jonkinlaista ryhtiä pelaamiseensa ja oli lopulta niin paljon hallitsevampi, että kyllä Myntin 1-0 voittomaalia voi pitää ihan oikeutena ja kohtuutena. Unkarilaisista jo mainitsinkin, että laitapakilla ei tee mitään ja topparikin hyvin suurten varausten kanssa uusintakierrokselle. Kaljulta jäi mieleen vanha kunnon Neemelo ja Terehhov, jolla jo iän myötä vedot alkaa nousemaan kentän pinnasta.
Lahden ja KuPSin matsi oli päivän tasokkain. Lahti hallitsi peliä, mutta kummankin boksin tuntumassa KuPS oli paljon tarkempi, terävämäpi ja kurinalaisempi. Jos KuPS:lla olisi Joenmäen sijaan ollut kunnon vasen pakki kentällä, niin Lahden tilanteista varmaan puolet olisi jäänyt syntymättä. El-Yanari ei tosiaan näyttänyt enää yhtään niin lupaavalta kuin viikko sitten, eikä sille kyllä liigass käyttöä ole. Venäläinen, Ilo, Nykänen ja Udah minun silmissäni KuPS:n parhaat. Lahdelta Rafu hoiti tonttinsa, samoin Hauhia. Saarelma ei ollut samassa liekissä kuin parissa aiemmassa matsissa ja Sinisalo vaihteeksi aivan kujalla.
Sitten vielä Kuusysin paluu

Kyllä oli niin väljähtänyttä paskaa hehkutuksineen päivineen, että ei mitään rotia. Lämmitellään vähän vanhaa ruumista. Daugava vaikutti ekan vartin perusteella todelliselta huumorikevennykseltä, mutta niin ne vain vastahyökkäsivät voiton, vaikka väänsivät yli jakson verran vajaalla. Yhteensä kuusi metriä pitkälle toppariparille erikoismaininta.
On se vaan hieno tapahtuma, huomenna lisää!